Kolumni: Työmatkapyöräilyn dilemmoja — Onko ok odottaa tolpan takana piilossa, ettei samaan aikaan töistä lähtevään puolituttuun tarvitse tutustua satulassa puuskuttaen?

Päivä 1: Osun työkaverin kanssa töistä lähtiessä samanaikaisesti pyörätelineelle. Suuntamme on sama, joten pyöräilemme yhdessä osan matkasta. Ongelma syntyy kuitenkin siitä, että työkaveri on rautaisessa kunnossa oleva karpaasi, itse olen ylipainoinen ja alikuntoinen löllö.

Yritä siinä sitten pitää keskustelua yllä, kun työkaverin vakiovauhti on itselle jo ”murhaa lekua” ja happi loppuu. Milloin kehtaa sanoa, että voidaanko mennä hitaammin tai mene sinä matkojasi, kun olet noin paljon kovemmassa kunnossa? Siinä vaiheessa kun ambulanssi saapuu?

Päivä 2: Lähden töistä. Pyörätelineellä näyttää olevan joku tyyppi, joka on töissä samassa talossa, mutta kehen en ole koskaan tutustunut tarkemmin. En haluaisi aloittaa tutustumista satulassa puuskuttaen.

Onko ok odottaa vaikka alakerran aulan tolpan takana piilossa sen aikaa, että tyyppi ehtii loikata satulaan ja mennä menojaan? Punkerolle kun pyöräily on parhaimmillaan yksin.

Päivä 3: Poljen töihin. Liikennevaloissa vieressä on kuntopyöräilijä viimeisen päälle olevine varusteineen. Valon vaihtuessa olen kuitenkin jostain syystä kuntopyöräilijän edellä, mutta pian hän pyyhältää vauhdilla ohitse.

Pienen matkan päästä kuntopyöräilijä on pysähtynyt, sillä pyörätien tukkii väylää huuhteleva kaupungin vesiauto. Itse huomaan sopiva välin, josta luikahtaa ohitse. Samalla ohitan kuntopyöräilijän toistamiseen.

Noloa tämmöinen vuoronperään ohittelu. Poljen alamäkeen varmuuden vuoksi kovan vauhdin ja toivon, ettei kuntopyöräilijä ohita minua taas. Työpaikan pihalla paita on märkä ja kunto loppu. Kuntopyöräilijää ei enää näkynyt.

Päivä 4: Työpaikan lähellä on mäki, jonka normaalisti osittain talutan. Nyt siellä on kävelemässä ryhmä nuoria tyttöjä menosuuntaani.

En kehtaa taluttaa mäkeä, vaan pusken väkisin ylös otsasuoni pullistellen. Muuten likat voivat vielä katsoa, että setämies hyppäsi satulasta vain tuijottaakseen. Vaihteet rutisevat ja kova ponnistelu pierettää. Pääsen ohitse päästöittä, mutta silmissä näkyy jo tähtiä.

Päivä 5: Työkaveri työ pöydälle työmatkapyöräilykortin. Olen kuulemma niin aktiivinen pyöräilijä. En kehtaa kieltäytyäkään. Olenkohan hengissä kesän lopussa?

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet