Kolumni: Linja-autolla työmatka kestää puolitoista tuntia, kun autolla pääsee vartissa — Arvaa, minkä kulkuneuvon valitsen?

Jussi Lopperi

Kolumni: Linja-autolla työmatka kestää puolitoista tuntia, kun autolla pääsee vartissa — Arvaa, minkä kulkuneuvon valitsen?

Aina puhutaan siitä, kuinka ihmisten pitäisi käyttää enemmän julkista liikennettä. Kasvihuonepäästöjen määrää on vähennettävä. Liikenteestä syntyy hiukkaspäästöjä ja autoilusta meluhaittaa.

Linja-auton käyttämistä työmatkoihin mainostetaan ekotekona. Joukkoliikennettä käyttävät perustelevat bussimatkojen tulevan halvemmaksi kuin auto. Lisäksi on tehty tutkimuksia, joiden mukaan työmatkan julkisilla taittavat ovat autoilijoita hoikempia.

Tärkeitä argumentteja, mutta minulle tärkeintä on matkustamiseen kuluva aika. Autoni on korjauksessa, joten olen viimeiset pari viikkoa testannut niin Kouvolan linja-autoliikennettä kuin työmatkapyöräilyä.

Autolla taitan työmatkani vartissa. Polkupyörällä matkaan menee vauhdista riippuen 20—30 minuuttia. Linja-autolla kokonaisaika odotteluineen ja bussipysäkille kävelyineen on aamulla noin 50 minuuttia. Töistä lähtiessä kokonaismatka-aika onkin jo puolisentoista tuntia. Siinä ajassa ehtisin ajaa autolla työpaikaltani Vantaan Ikeaan tai köpötellä kotiin.

Ei liene vaikea arvata, minkä kulkuneuvon valitsen mieluiten työmatkalleni.

Julkinen liikenne on kehittynyt viime vuosina Kouvolassa, ja reittejä on lisätty paljon. Siitäkään huolimatta julkinen liikenne ei palvele tarpeeksi hyvin työssäkäyvien aikatauluja. 50 minuutin linja-auton odottelu viiden jälkeen on liian pitkä aika. Se ei kannusta vaihtamaan autoa julkisiin.

Jos minä Kuusankoskella asuvana koen julkisen liikenteen vievän kohtuuttoman paljon vapaa-aikaani, niin mitä se on heillä, jotka asuvat vaikkapa Sippolassa?

Panin Kouvolan reittihakuun työpaikkani osoitteen ja päämääräksi Sippolan kirkon. Sivuston mukaan minun pitäisi odottaa sunnuntaihin, että pääsen perille.

Autoa en vaihda, mutta ehkä voisin jatkossakin pyöräillä parina päivänä töihin.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat