Kolumni: Työllisyys teemana puoliväliriihessä

Työllisyysnäkökulma oli hallituksen puoliväliriihessä merkittävässä roolissa. Muutama havainto teemaan liittyen.

Itse olen erityisen tyytyväinen siihen, että nollatuntisopimuksille luodaan reilut pelisäännöt. Itse pykälät kirjoitetaan kolmikantaisessa työryhmässä, mutta hallituksen poliittinen tahto käy hyvin ilmi riihen linjauksista. Tätä on usean kerran eri kokoonpanoilla yritetty ja epäonnistuttu, joten on korkea aika saada parannuksia näiden asemaan.

Aktiivisuuttaan voi osoittaa muillakin tavoin kuin työllistymällä.

Harmaan talouden torjunnassa otettiin myös askelia eteenpäin. Rakennusalalla jo käytössä oleva veronumerokäytäntö laajennetaan muille toimialoille.Se toteutetaan yhdessä 2019 käyttöön otettavan reaaliaikaisen tulorekisterin kanssa, jolloin yrityksille uudistuksesta aiheutuva byrokratia voidaan pitää minimissä.

Liian pienelle huomiolle jäi päätös olemassa olevien sanssi- ja duunikorttien yhdistäminen yhdeksi palkkatukikortiksi. Se voi kuulostaa vain jo olemassa olevien järjestelmien pieneltä viilaukselta, mutta yhdistettynä vuoden alun uudistukseen, jossa palkkatuen rahoitus mahdollistettiin valtion maksamasta osuudesta työttömyysturvaa, voi vaikutus olla palkkatuen käytön lisäämisen kannalta jopa merkittävä.

Työllistämispolitiikassa on kritisoitu työttömien velvoitetta tehdä tiettyjä asioita, kuten työnhakua, jotta työttömyysturvaa maksetaan. Taustalla ei ole halu kiusata vaan se tosiasia, että on kaikkien etu saada työtön nopeasti töihin. Todennäköisyys työllistyä tippuu dramaattisesti jo muutaman kuukauden jälkeen. Kolmen kuukauden välein tapahtuva haastattelu ei ole siis hihasta nykäisty vaan perustuu tutkittuun tietoon.

Tiedän kyllä, että työttömiä on enemmän kuin avoimia työpaikkoja. Aktiivisuuttaan voi osoittaa muillakin tavoin kuin työllistymällä. Tämäkin asia olisi kriitikoille selvinnyt, jos luonnosta ei pidettäisi lopullisena esityksenä ja maltettaisiin ottaa ensin asioista selkoa.

Kirjoittaja on työministeri (ps.).

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.