Kolumni: Miksi sairastaminen on niin vaikeaa? Sairastan vasta kun on aivan pakko

Nenä vetäytyy tukkoon ja kurkussa viiltävät kaktuksen piikit. Vilunväreet kiertävät varpaista päänahkaan.

Äiti opetti lapsena, että jos silmien liikuttelu sattuu, on kipeä. En uskalla tehdä niin, sillä tiedän kyllä, mikä lopputulos on.

Jos en tullut töihin, en saanut palkkaa ja pelkäsin menettäväni seuraavat työvuorot.

Sairastaminen on minulle todella hankalaa. Olen sitä ihmistyyppiä, joka jää kotiin vasta kun on aivan pakko.

Koen asiasta tunnontuskia. Siitä, että aiheutan sairastamisellani muille vaivaa sekä siitä, että sairastutan pärskinnälläni työkaverini. Kollega, pienten lasten äiti, joutuu väistelemään arkielämässään pöpöjä ihan tarpeeksi muutenkin.

En kaipaa palkintoja siitä, miten ”urhea” olen, kun tulen töihin puolikuolleena. Oikeastaan minua jopa hävettää olla töissä kipeänä.

Vasta hiljattain olen tajunnut, että kyse on uskaltamisesta. Kun opiskelin ja tein töitä tarvittaessa töihin tulevana työntekijänä, en uskaltanut jäädä kotiin sairastamaan. Jos en tullut töihin, en saanut palkkaa ja pelkäsin menettäväni seuraavat työvuorot.

En myöskään halunnut mainetta työntekijänä, joka saikuttaa jokaisen pienen vaivan takia. En halunnut olla hankala työntekijä.

Ylen viime syksynä Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä peräti 83 prosenttia vastaajista kertoi tulleensa töihin sairaana. En ole siis vaivani kanssa yksin.

Tyhmyydestä saa kuitenkin maksaa, sillä kevyt nuha kehittyy nopeasti rajuksi taudiksi, jossa rouhea yskä vie yöunet ja kuume lähestyy pelottavia lukemia.

Jouduin lopulta jäämään sairaslomalle. Peiton alla maatessani luin Facebookin Naistenhuone-keskusteluryhmästä viestiketjua, joka oli järkyttävää luettavaa.
Ketjussa kaupan kassat ja sairaanhoitajat kertoivat, millaisissa taudeissa he olivat raahautuneet työpaikalleen. Kuinka vastuutonta, kauhistelin ensin. Sitten tajusin, että oma toimintani on aivan yhtä vastuutonta.

Kirjoittaja on uutistoimittaja Kaakon Viestinnässä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset