Kolumni: Ylipaino ei ole vitsi

Kolumni: Ylipaino ei ole vitsi

Kansallisbaletti on joutunut kohun keskipisteeksi. Aiheena on koko perheen harmittomaksi taide-elämykseksi tarkoitettu Tuhkimo-baletti.

Tuhkimon sisarpuolethan on yleensä kuvattu arkisen näköisinä, hemmoteltuina pissiksinä. Kansallisbaletin toteutuksessa he ovat Nirso ja Perso, joista jälkimmäinen on tuhdiksi topattu, herkuille perso pallero.

On ollut aikoja, jolloin toisen ihmisen koon, ihonvärin, taustan tai ylipäätään ulkonäön kommentointi on ollut monien mielestä sallittua.

Osa yleisöstä on kokenut, että baletti nauraa ylipainoisille ja näyttää, että heitä sopii tölviä porukalla. Katsojia on loukannut erikseen vielä se, että lihava hahmo on myös tyhmä ja laiska – kaikki ylipainoon liittyvät kliseet survottuna samaan pakettiin.

Kun baletin taiteellinen johtaja Madeleine Onne sanoo Hesarin haastattelemana, ettei teoksella ole ollut tarkoitus loukata ketään, hän on varmasti vilpitön.

Yhtä varmalta näyttää, että Onnelta on mennyt ohi jotakin tässä ajassa olennaista.

Sanottakoon sitä vaikka uussensitiivisyydeksi. Tai herkkähipiäisyydeksi tai vaikka naurettavaksi ylilyönniksi – miten haluatte.

On ollut aikoja, jolloin toisen ihmisen koon, ihonvärin, taustan tai ylipäätään ulkonäön kommentointi, myös irvailevaan sävyyn, on ollut monien mielestä sallittua.

Ne ajat ovat ohi. Yhä useammat ajattelevat nyt, että sellainen käytös on sopimatonta ja moukkamaista.

Siksi myös baletin Perso voi tuntua loukkaavalta.

Nyt te sanotte, että se on Jäppinenkin näköjään ymmärtänyt väärin sen kehopositiivisuuden. Että eihän se sitä tarkoita, ettei rankasti ylipainoisellekaan saa enää sanoa, että nyt kannattaisi tehdä jotakin, ennen kuin menee terveys tai henki.

Ei se sitä tarkoitakaan. Jokainen reilusti ylipainoinen tietää oikein hyvin, että on iso ja että siihen liittyy riskejä. Minun tai sinun ei tarvitse alleviivata asiaa sen enempää sanoin kuin katseinkaan.

Eikä siitä myöskään ole reilua repiä huumoria. Edes Kansallisbaletissa.

Irma Jäppinen

irma.jappinen@kouvolansanomat.fi

Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien kulttuuri- ja menotoimittaja.

Uusimmat uutiset