Kolumni: Kuormittaako koulu liikaa?

Suuri osa nuorista viettää joka arkipäivä koulussa aikaa viidestä seitsemään tuntiin. Kotiin tullessa pitäisi vielä tehdä läksyjä. Päivän mittaan nuoret ovat rasittaneet aivojaan monella lukuaineella, ja keskittyminen tuntuu jo iltapäivällä raskaalta.

Ajatellaan, että kotiläksyt ovat hyvää kertausta päivällä opituista asioista, mutta monen oppilaan kohdalla asia ei ole niin. Koulun jälkeen on usein väsynyt, eikä läksyjen teko houkuta heti ensimmäisenä. Moni koululainen harrastaa aktiivisesti, ja sekin vie päivän vapaa-ajasta aika paljon aikaa.

Käyn itse joka arkipäivänä harjoituksissa, ja sieltä kotiin päästyä kello onkin jo yli kahdeksan. Pitää siis valita, tekeekö läksyt koulun jälkeen uupuneena vai treenien jälkeen fyysisesti väsyneenä. Kolmas vaihtoehto tietysti on kopioida vastaukset ennen tuntia ahkeralta kaverilta. Valitettavan usein päädytään kolmanteen vaihtoehtoon.

Psykologian professori Katariina Salmela-Aro kirjoittaa Nuortenlinkki.fi-sivustolla, että koulua vaivaava kiireen ilmapiiri altistaa uupumukselle, ja suomalaiset nuoret ovat muiden maiden nuoria kuormittuneempia koulutyöstä. Lukion loppuvaiheessa yli 20 prosenttia tytöistä on uupuneita, ja lukiossa opiskeleville pojille sen sijaan on tyypillistä välinpitämätön suhtautuminen koulua kohtaan. Koulu-uupumus on siis hyvin yleistä Suomessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän kouluterveyskyselyn mukaan noin 40 prosenttia pojista kokee hukkuvansa koulutöihin. Tytöillä luku on noin 50 prosenttia. Riittämättömyyden tunnetta opinnoissaan kokee noin 30 prosenttia molemmista sukupuolista.

Vaikka koulussa onkin kiire opiskella uutta koko ajan, mielestäni liiallinen koulutyö ja kiirehtiminen eivät ole hyväksi oppimisen kannalta.

Sen sijaan riittävä vapaa-aika ja harrastaminen voisi tuoda arkeen paljon lisää positiivista, ja sosiaalinen elämä on hyvin tärkeää mielenterveyden kannalta. Näin koulunkäynnistä voisi tulla mukavampaa, ja se sujuisi kevyemmin.

Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien tet-harjoittelija Urheilupuiston koulusta.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.