Lukijalta: Omakotitontteja kaavoittamalla Kouvola tekee lisää valaistuja peltoja

Kouvolan kaupungin tekninen toimi kertoi Kouvolan Sanomissa, että Kouvolassa on 350 luovutusvalmista tonttia. Tontit eivät kuitenkaan mene kaupaksi, ja siispä kaupunki on päättänyt kaavoittaa lisää tontteja.

Luovutusvalmiita tontteja varten on tehty vesi- ja viemäriverkot ja katuvalot. Nyt on päätetty tehdä lisää valaistua peltoa.

Neuvostoliitossa toimittiin näin. Vaikka tuote ei mennyt kaupaksi, sitä tehtiin lisää ja resurssit pidettiin väärien tuotteiden tuottamisessa. Ei kukaan muuta Kouvolaan hyvän tontin takia. Pitää saada työpaikka.

Uusia työpaikkoja tuovia yrityksiä ei ole kymmeneen vuoteen saatu hankittua, joten väkimäärä putoaa myös työpaikkojen vähenemisen takia.

Uusi pellolle kaavoitettu tontti maksaa kaupungille suunnittelun, vesi- ja viemäriverkon, sähköverkon ja katuvalojen kautta yli 50 000 euroa. Kaupungilla on valmiissa tonteissa jo nyt kiinni 17,5 miljoonaa euroa.

Kouvolassa oli jo viisi vuotta sitten yli 2000 omakotitaloa, joissa omistajan ikä oli yli 80 vuotta.

Valaistujen peltojen laajentamisen sijaan kaupungin kannattaisi hankkia purkukuntoiset talot kaava-alueelta ja tarjota näitä tontteja rakentajille.

Hyödynnetään olemassa oleva vesi-viemäri ja sähköverkko, koulu ja muu palveluverkko. Tiivistetään rakennetta. Ei tehdä turhaan lisää valaistuja peltoja.

Pertti Eskelinen

Kouvola

Uusimmat uutiset