Lukijalta: En osunut sinuun valoton pyöräilijä tälläkään kertaa - onneksi

Arvon pyöräilijä, aivan ensimmäiseksi haluan nostaa hattua sinulle että, vuorokauden pimeimpänä hetkenä nouset satulaan. Itse en siihen pysty enkä halua. Arvostan sitä. En arvosta että, ajat ”naula päässä” niin kovaa, kuin pystyt kulman takaa suojatielle. Olet täysin mustissa vaatteissa, pyöräsi on musta ja jopa kypäräsi oli musta. Ei katuvaloja, ei heijastinta eikä ainakaan valoa pyörässä. Miten ajattelit, että näen sinut? En näe kulman taakse, valitan. Ajan nopeusrajoitusten mukaan ja varsinkin asutusalueilla seuraan hyvin tarkkaan suoja- ja pyörätiet juuri tästä syystä. Ethän ole ensimmäinen, joka aiheuttaa ylimääräisiä sydämenlyöntejä.

Vaikka kuinka yrittäisin olla varovainen, fysiikan laki on juuri niin, kuin se kirjoitetaan. Sinä arvon pyöräilijä, jäät toiseksi. Tämä laki on myös siitä hassu asia, että toisinaan lähestymisnopeutemme on täysin sama. Eli saavutamme suojatien yhtäaikaa. Tässä laissa on myös sellainen piirre, että massa voittaa törmäyksen tullessa.

Sinua, arvon pyöräilijä, jota salaa kadehdin, eivät pelasta ne valkoiset maalatut viivat asfaltissa, eivät mustat tyylikkäät urheiluvaatteet eikä kypärä. 3 000 euron fillarikaan ei estä sitä tosiasiaa, että sinä päädyt tantereeseen.

En halua estää sinua nauttimasta vauhdin hurmasta enkä oikeudestasi ajaa suojatien yli. Jos voisin valita, en ajaisi autolla edes lähellä sinua. Nykyään pelkään sinua.

En myöskään halua ajaa ylitsesi, en vammauttaa sinua, tai tehdä kenestäkään leskeä tai orpoa. Törmäyksessä sinun vammasi ovat vähintään fyysisiä ja minun henkisiä. En halua kumpaakaan.

En osunut sinuun tälläkään kertaa, onneksi.

Tuula Valkjärvi, Kouvola

Uusimmat uutiset