Lukijalta: Kouluverkkoasiassa on mukana myös mielikuvamarkkinointia

Kaupunginjohtajan kouluverkkoesityksen (KS 25.10) mukaan kiinteistöjen vuosikustannukset olisivat 18 koulun mallissa vuosittain 1,6 miljoonaa ja henkilöstökustannukset noin 1,8 miljoonaa euroa nykyistä alhaisemmat. Tämä vaikuttaa samanlaiselta mielikuvamarkkinoinnilta kuin aikoinaan Ratamokeskus-hankkeessa.

Kyseenalaistin tuolloin monipalvelukeskusta koskevat viralliset kannattavuuslaskelmat. Esitin omat laskelmani joilla osoitin, ettei alkuperäisestä Ratamokeskuksesta saa taloudellisesti ja toiminnallisesti kannattavaa. Vertailevan laskelman saamiseksi vaadin usean vuoden ajan julkisuuteen Ratamokeskusta koskevia virallisia kannattavuuslaskelmia. Lopulta selvisi, ettei kaupungin omaa laskelmaa Ratamokeskuksen kannattavuudesta ollut edes olemassa. Oli vain huikeata propagandaa, jonka mukaan monitoimikeskus toisi vuosittain yhteensä 12 miljoonan euron toimintasäästöt.

Montako opettajaa pitäisi poistaa palkkalistoilta, jotta keskittämisellä saataisiin 1,8 miljoonan säästöt vuodessa?

Professori Paul Lillrank ja monet muut asiantuntijat ovat kuitenkin todenneet, ettei terveydenhuollossa saada säästöä keskittämällä, koska 80 prosenttia kuluista on henkilöstökuluja. Henkilöstö ei vähene keskittämisessä. Esimerkiksi Ratamokeskuksella saatava väitetty kustannussäästö henkilöstömenoissa olisi vaatinut noin 30 lääkärin tai noin 100 hoitajan jäämistä pois kaupungin palkkalistoilta. Montako opettajaa pitäisi siis poistaa kaupungin palkkalistoilta, jotta keskittämisellä saataisiin 1,8 miljoonan säästöt vuodessa?

Lehden artikkelin mukaan kiinteistöjen vuosikustannukset olisivat 1,6 miljoonaa euroa nykyistä alhaisemmat. Ratamokeskuksesta tehdyn NHG:n konsulttiarvion mukaan keskittäminen ei toisi mainittavia säästöjä terveydenhuollon kiinteistöjen ylläpidossa. Miksi sama ei pätisi koulukiinteistöihin? Kouvolan alueella aiemmin toteutettujen koulujen lakkauttamisten ei ole todettu tuoneen toivottuja säästöjä. Lisääntyvät kuljetuskustannukset ja lapsiperheille aiheutuva ylimääräinen rasite on myös otettava huomioon.

Jouni Suninen, kaupunginvaltuutettu (Suur-Kouvolan sitoutumattomat)

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet