Lukijalta: Loppuuko Kouvolan metsien hävitys milloinkaan?

Päätin lähteä lumien mentyä kulkemaan tutuille poluille ihastelemaan heräävän kevään kauneutta. Niin kauan kuin jaksoin pitää katseeni yläilmoissa näin vain vihertyvää ihanuutta. Kesä olisi tulossa luontoon, kuten aina ennenkin. Mieli täyttyi hyvistä fiiliksistä.

Laskiessani katseeni kohtasin toisen todellisuuden. Näin ympärilläni revityn maiseman, kuin sota olisi pyyhkinyt maiseman yli. Kaikkialla puita makaamassa sikin sokin, eri mittaisia kantoja töröttämässä kuin hirmumyrskyn jäljiltä. Kaiken tuon nähdessäni hyvä mieli liukui kauas ja tilalle tuli syvä kiukku ja suru. Mitkä raivopäät täällä ovat liikkuneet? Kuka heille on antanut valtuudet raiskata yhteinen ympäristömme? Onko kukaan valvonut millaista jälkeä nämä ”metsien uudistajat” ovat jälkeensä jättäneet.

En tuntenut metsää enää omakseni. Minut valtasi pakokauhu. Täältä on päästävä mahdollisimman pian pois. Mutta minne mennä, kun sama hävitys tuli eteen kaikkialla.

Arvoisat kaupungin metsistä päättävät tahot: Tätä menoa on nyt jatkunut vuosikymmenen. Loppuuko se milloinkaan? Olen maatilan poika ja tiedän, että metsää on hoidettava. Isäni kääntyisi haudassaan, jos hän tietäisi, miten Kouvolan kaupunki uudistaa metsiään. Hänen metsäänsä harvennettiin harkitusti. Puita ei jätetty mätänemään vuosikausiksi, vaan ne kerättiin polttopuiksi. Vielä tämän vuosikymmenen alkupuolella minulle silloinen metsäpuolen päällikkö lupasi, että näin myös kaupungin metsiä tullaan hoitamaan. Ei raskaita työkoneita, ei jäljelle jääviä ryteikköjä. Se oli täyttä puppua. Tunteettomat koneet ovat jättäneet lähtemättömät jäljet ympärilleen.

Nyt käännän selkäni revitylle maisemalle ja tunnen itsenikin revityksi.

Kalevi Riikonen, Kouvola