Nuorten lukijakirje: Ruotsi valinnaiseksi

Ruotsin pakollinen opiskelu on mielestäni turhaa ja haitaksi niille oppilaille, joilla on jo vaikeuksia englannin ja äidinkielen kanssa. Useat nuoret kohtaavat vaikeuksia englannin ja ruotsin kanssa. Jos kieliä olisi vain yksi, sen opiskeluun voisi kuluttaa enemmän aikaa. Kielet menevät sekaisin ja niihin pitää opiskella paljon, että oppii kaiken tarvittavan. Suurin osa suomalaisista ei tule koskaan ruotsia tarvitsemaan, ja englannillakin pärjää.

Olen keskustellut tästä muiden nuorien kanssa ja huomannut, etten ole ainoa, jota kolmannen kielen opettelu ärsyttää. Useille ruotsi on mielestäni haitaksi, koska siihen menee aikaa ja siitä stressaantuu. Olen myös puhunut tutuille aikuisille, eivätkä hekään ole tarvinneet ruotsia koulun loputtua, koska englannilla pärjää.

Kielten oppiminen on tietenkin myös etuoikeus. Se antaa mahdollisuuden tutustua uudenlaisiin ihmisiin ja kulttuureihin, mutta ihmiset osaavat englantia, joten toisen kielen opettelu tuntuu turhalta. Suomenruotsalaiset puhuvat englantia ja suurin osa myös suomea. Miksi ruotsia pitäisi oppia, jos meillä ja suomenruotsalaisilla on jo kieli jolla kommunikoida? Kielten oppiminen on joillekin hyödyksi esimerkiksi työn etsimisessä ja monet haluavat oppia ruotsia, joten se voisi olla valinnainen.

Useissa maissa opitaan vain yhtä tai kahta kieltä. Kaupan pakkauksissa voi tietenkin lukea asiat myös ruotsiksi. Myyjille ja muille voi pitää lyhyen ruotsin kielen kurssin asioista, joita he työssään tarvitsevat. Suurin osa suomenruotsalaisista asuu Etelä-Suomessa, mutta silti koko Suomen pitää oppia ruotsia. Miksi? Voisiko Suomessa olla alueita, joissa ruotsi olisi pakollista? Meillä on muitakin vähemmistöjä, esimerkiksi saamelaiset. Suomenruotsalaisia on tietenkin enemmän, mutta miksi oppia ruotsia, kun emme opi Suomen alkuperäiskansan kieltä?

Suurin osa ystävistäni, ja todennäköisesti muutkin suomalaiset puhuisivat englantia ruotsin sijasta, jos heidän tarvitsee keskustella ruotsia puhuvan henkilön kanssa, joten ruotsin kielen opiskelusta ei ole paljoa hyötyä. Ruotsin sijasta voisi opiskella enemmän englantia, jolloin oppilaat oppisivat kielen, jolla voi kommunikoida monien eri maalaisten ihmisten kanssa, eikä vain niiden, jotka puhuvat ruotsia.

Inka Tiihonen, Myllykosken yhteiskoulu

Uutisten viikolla eli entisellä sanomalehtiviikolla Kouvolan Sanomat julkaisee kouvolalaisten kahdeksasluokkalaisten mielipidekirjoituksia.