Lukijalta: Kouvola muistuttaa moottorivian saanutta laivaa, joka on joutunut aavalla merellä tuulten vietäväksi — Nyt täytyy siirtyä yhteiseen tekemiseen

Kouvolassa on syytä paneutua todellisiin toimintaan liittyviin ongelmiin. Niistä on syytä tehdä selvä suunnitelma. Sen pohjalta lähdetään pala palalta tekemään kehitystyötä. Mennään siihen digiloikkaan ja unohdetaan pelkät excel-taulukot. Niitä opettelimme käyttämään 30 vuotta sitten.

Vanha on turvallista joiltain osin. Tähän aikaan siirtyminen on välttämätöntä. Muuten emme edes tiedä onko moni säästö säästö vai eräänlainen itsensä tekotyöllistyminen?

Toimintatavoissa siirrymme yhteiseen tekemiseen. Kaupunki on konserni, ja sen omistamat yhtiöt palvelevat meidän yhteiseksi eduksi meitä kaikkia eivätkä vain jonkin yksittäisen yhtiön etua.

Kaikki on ratkaistavissa, jos löytyy yhteinen tahto. Kyvyistä ei liene puutetta. On vain annettava eväät tekijöille. Avoimuus on tätä päivää. Siihen liittyy vahvasti luottamus, joka on aina ansaittava teoilla. Se on pitkä polku. Menettäminen kyllä käy hetkessä. Sen luulisi jokaisen ymmärtävän.

Nykyisellään rakas kaupunkimme muistuttaa hivenen moottorivian saanutta laivaa. Se on joutunut aavalla merellä tuulten vietäväksi. Hyvällä tuurilla määränpää löytyy. Siinä vain on suuri todennäköisyys joutua jopa karille.

Omistajaohjaus: Omistaja kutsuu kaikki yhtiöiden toimitusjohtajat yhteiseen palaveriin, jossa tehdään selväksi toimintatavat. Emme kilpaile keskenämme, vaan palvelemme kansalaisia eli asukkaita nöyrinä palvelijoina.

Timo Nyberg, Kuusankoski