Lukijalta: Huippusuoritus vaatii uhrauksia

Viimepäivinä on suomalaisessa elokuvamaailmassa riittänyt säpinää. Syytökset ja anteeksipyynnöt ovat lennelleet puolin ja toisin. Omasta puolestani elokuvamaailma saa kyllä selvittää sotkunsa aivan itse.

Kaiken kohun keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että keskinkertaisuudesta nousee harvoin huippuja. Vai harjoittelevatko urheilijat keskinkertaisten tapaan vain "virka-aikoina"? Entä huippuyrittäjät? Riittääkö heille kahdeksan tunnin työpäivä?

Entä miten mahtaa olla huippupoliitikkojen kohdalla? Sammuuko aatteenpalo täsmälleen kello neljä iltapäivällä, syttyäkseen jälleen seuraavana aamuna kahdeksan aikoihin? Tuotakin soppii eppäillä.

Voi olla, että huippusuorituksiin ei päästä työaikalakeja ja sovinnaissääntöjä noudattamalla. Mitä ilmeisemmin huippusuoritukset vaativat paljon paineensietokykyä, uhrauksia ja vaivannäköä, johon vain poikkeusyksilöt kykenevät. Vaikka he tarvitsevatkin paljon toisten tukea, niin oman polkunsa he joutuvat valitsemaan itse.

Urho Sormunen, Kouvola

Luetuimmat

Kommentoidut