Lukijalta: Majoitustila vähissä Kouvolan seudulla

Kouvolassa ei todellakaan ole liikaa majoitustiloja. Kunhan Kymiringin toiminta saadaan kunnolla toimimaan, voi olla että majoitustiloilla on kysyntää ympäri vuoden.

Rata on kuitenkin mittakaavaltaan Pohjoismaiden suurin. Odotukset ovat, että, radalla tullaan suorittamaan testiajoja. Tällöin saadaan mahdollisimman suuri käyttöaste.

On sääli, että nytkin tuleviin ajoihin majoitustilat loppuivat kättelyssä. Varsinkin kun esimerkiksi Inkeroisissa on iso hotelli tyhjänä.

Kari Hänninen (sin.), Inkeroinen