Lukijalta: Vaalien tulos kertoo itsenäisestä ajattelusta

Vaalien tulos osoitti paitsi puolueiden kannatusta myös erityisen selvästi, että ihmiset sittenkin ajattelevat itsenäisesti. Meille on lähes kaikista medioista viime aikoina tuputettu, että ilmasto muuttuu sietämättömäksi ja loppu on edessä, ellemme varsinkin täällä Suomessa lopeta autoilua, puiden polttamista, luovu terveellisestä ruokavaliosta ja siirry kasvissyöjiksi, lopeta lentomatkustamista ja mitä ihmeellisimpiä tapoja kurjistaa oloamme.

Mutta vastoin kaikkea tuputusta ihmiset ovatkin muistaneet, mitä koulussa on opetettu maantiedon, historian ja biologian oppitunneilla. Onkin palautunut kaiken tuputuksen keskellä mieleen, että maapallon ilmastohan onkin aina muuttunut, on ollut jääkausia ja lämpimiä jaksoja, nyt ei ollakaan missään ennen kokemattomassa tilanteessa.

Ari Hyvönen, Kausala

Luetuimmat