Lukijalta: Kerran jo kieltäytynyttä Kouvolaa ei kannata sotkea Kymi Ring -hankkeeseen

Johannes Niemeläinen kirjoitti kolumnissaan (KS 17.4.2018) Kymi Ring -hankkeesta ja otsikoi kirjoituksensa ”Rataosakkeet Kouvolalle”.

Aikanaan Kymi Ring Oy:tä perustettaessa Kouvolalle tarjottiin osakkuutta. Kouvola ei osakkaaksi halunnut lähteä, vaikka osakkeiden hinta nimellisarvoon olisi ollut muutamia kymmeniä tuhansia. Minun mielestä tämä asia on loppuun käsitelty, eikä Kouvolalla ole mitään tekemistä hankkeen kanssa. Mielestäni Kouvolaa ei kannata enää hankkeeseen sotkea.

Hanke etenee nyt myötätuulessa, ja tällä hetkellä rahoitus kilparatoihin ja varikkorakennukseen on kunnossa. Iitin Tillolaan valmistuva moottoriurheilu- ja vapaa-ajankeskus on saanut päätökset yksityisestä 10,5 miljoonan euron ja valtion 6,5 miljoonan rahoituksesta. Yhteensä rahoitusta on siis varmistunut 17 miljoonaa.

Samassa yhteydessä parannetaan valtatie 12:ta noin 7 kilometrin matkalla. Kymi Ring -hankkeen siivellä saadaan myös Kouvolan puolella valtatien risteysalueita muun muassa Keltin kohdalla kuntoon. Kouvolahan ei ole ollut halukas kunnostamaan valtatie 12:ta oikein millään muotoa.

Kymi Ring Oy:n hallitus on esittänyt, että nykyiset osakkaat pääomittaisivat myös omaa yhtiötä. Iitin kunnan osuudeksi on esitetty 500 000 euroa. Iitin kunnan osuudeksi jyvitetty summa on hyvin pieni, jos otetaan huomioon, että kuntaan syntyy kymmenien miljoonien eurojen moottoriurheilu- ja vapaa-ajankeskus.

Niemeläisen kirjoituksessa todetaan lisäksi, että ”Iitti edistää Kymi Ringiä joka tapauksessa rakentamalla esimerkiksi kunnallistekniikkaa”. Kunnallistekniikan rakentamisesta on tehty maankäyttösopimus, jossa todetaan yksiselitteisesti, että kaikki kunnallistekniikan rakentamiseen liittyvät kustannukset maksaa Kymi Ring Oy.

Niemeläinen kirjoittaa kolumnissaan myös kunnanjohtajan jääviydestä Kymi Ring -hankkeen osalta. Hän kirjoittaa ”samalla voitaisiin lopettaa keskustelut siitä, kenen lauluja Iitin kunnanjohtaja laulaa. Riku Rönnholm on Kymi Ringin hallituksessa ja siten velvollinen edistämään ensisijaisesti yhtiön etuja”.

Haluan kysyä, kenen etua ja kenen lauluja Niemeläinen laulaa? Laulaako mahdollisesti vaimonsa Anniina Peltolan lauluja? Tämä on jo useita vuosia vaatinut Iitin kunnan antamaan miljoonia lainaa Osuuskunta Kymijoen kyläkuidulle ilman riittäviä vakuuksia. Jääviydestä voitaisiin puhua tässäkin yhteydessä.

Heikki Hiltunen (ps.), Iitti

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut