Lukijalta: En kannata vääryyksiä enkä ylimielisyyttä – Hannu Hurri vastaa Aimo Ahdille

Sain lukea Aimo Ahdin kirjoituksesta (KS 23.5.) kuuluvani uusoikeistoon ja äärikristittyihin. Syy tähän on, että puolustan valtionpäämiesten henkilökohtaista kristillistä vakaumusta. En edes puolustanut yhtäkään murjottua päämiestä nimeltä. Oikeastaan vain presidentti Trumpin toimia olen aktiivisti seurannut. Kannatan häntä, en kuitenkaan kritiikittömästi. Hän on tehnyt paljon hyvää.

Motiivini eivät ole poliittisia. Haluan puolustaa Suomellekin siunauksen tuottamia raamatullisia todellisuuksia. Tämä ylittää puoluerajat. Toivon menestystä Suomelle ja Kouvolallekin. En kannata vääryyksiä enkä ylimielisyyttä. Ei vakaumus pelkästään tee hyvää johtajaa. Kyvykkäänkin johtajan voi väärä ideologia johtaa tuhoon. Kristinusko äärimmillään on Jeesuksen todellista seuraamista. Kukaan meistä ei kykene hänen rakkauttaan ja oikeamielisyyttään täysin noudattamaan.

Toivon, ettei Aimo Ahti julkisesti työnnä ketään haluamaansa ääriryhmään, ellei se ole totta. Jatkan edelleen vakaumukseni mukaista, rakentavaa keskustelua puolueisiin katsomatta.

Ei vakaumus pelkästään tee hyvää johtajaa.

Maailman arvostetuin saarnamies Billy Graham oli lukuisten presidenttien ystävä, myös Trumpin. Republikaani Nixonin hautajaispuheessaan hän mainitsi, että kuolema on demokraattinen, koskee jokaista. Sen jälkeen toisilla on toivo, toisilla ei. Valinta on henkilökohtainen. Tänäänkin teemme valintoja. Presidentin vaikutusalue on laajempi kuin riviäänestäjän.

Hannu Hurri, Kouvola

Keskustelu aiheesta päättyy tällä erää tähän.