Lukijalta: Kouvolan rooli Kymsotessa ei ole maksajan, vaan kumppanin rooli

Melkoinen prosessikaavio pitää piirtää, jotta selviää, miten päätöksenteko etenee sote-kuntayhtymässä ja ketkä siellä ovat päättämässä. Sama koskee maakuntahallintoa. Tällä hetkellä molempiin toimijoihin on koottu valtuustot ja hallitukset kuntavaalien tuloksen mukaan. Poliittiset puolueet nimeävät omat edustajansa koko maakunnan alueelta, eivät yksittäisistä kaupungeista tai kunnista.

Näin on myös Kymsotessa, jossa hallituksen puheenjohtajan paikka on vaalien tuloksen mukaan mennyt kokoomukselle ja valtuuston puheenjohtajan paikka SDP:lle. Kun prosessikaaviota alkaa aukaista, ei voi kun kummastella Kouvolan kokoomuksen lausuntoa Kymsotesta. Kouvolan kokoomus kritisoi Kymsoten poliittista johtoa, jota johtaa Kymenlaakson kokoomuksen nimittämä kokoomuksen henkilö.

Kouvolan kokoomus kritisoi Kymsoten poliittista johtoa, jota johtaa Kymenlaakson kokoomuksen nimittämä kokoomuksen henkilö.

Murheellisena seuraamme vieressä, kun kovalla politiikan valtapelillä heitetään Kymsoten tielle hiekkaa. Miten lisäämme Kymsotessa työskentelevien ammattilaisten luottamusta toiminnan jatkuvuuteen kyräilemällä jatkuvasti toisiamme. Kymsote on toiminut alle kolme kuukautta. Siinä ajassa ei ole vielä pystytty keräämään luotettavaa, vertailukelpoista tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei toimi.

Tarvitsemme avointa, ravistelevaakin keskustelua, miten yhteiskunnan varoilla toimivia julkisia palveluja tuotetaan. Kouvolan rooli ei ole maksajan, vaan kumppanin rooli.

Vaihtoehtoja vaadittaessa olisi kuitenkin suotavaa esittää myös jotain konkretiaa. Jos Kymsote ei kelpaa, onko edessä Iitin tie? Iitti on Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän jäsen, jolla puolestaan on 40 miljoonan euron laskennallinen rahoitusvaje. Vai suuntaammeko Uudellemaalle, jossa ääntämme ei ison Vantaan ja Helsingin varjossa kuulisi kukaan. Vai yksityistämmekö kaiken? Yksityiset toimijat eivät tosin saa leikata Kouvolassa, vaikka uuden sairaalan tänne rakentaisivatkin.

Kokoomus on puolue, jota kaikkien muiden puolueiden tavoin, suuresti arvostamme. Se on ollut mukana kaikissa suurissa isänmaatamme koskevissa päätöksissä, koko itsenäisyytemme ajan. Kokoomuksesta on noussut valtiomiehiä ja eteenpäin katsovia johtajia. Toivomme että myös Kouvolan kokoomus palaa takaisin historiallisille juurilleen, jossa yhteistyö ja kaikista huolenpitäminen on tärkeämpää kuin hetken huuto tuulessa.

Jenny Hasu, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja (kesk.)

Topi Seppälä, kaupunginvaltuuston 2.varapuheenjohtaja (kesk.)

Luetuimmat

Kommentoidut