Lukijalta: Valkoposkihanhien metsästys sallittava – "Hanhiparven laskeutuessa pellolle viljelijä yleensä menettää koko sadon yhdessä yössä"

Valkoposkihanhi rauhoitettiin aikoinaan lajin uhanalaisuuden takia. Lintu on rauhoitettu EU:n lintudirektiivin ja Bernin sopimuksen perusteella. Suomessa valkoposkihanhen kanta on kasvanut erittäin voimakkaasti ja on nyt niin suuri, ettei täydelliselle rauhoitukselle ole enää perusteita.

Hanhiparven laskeutuessa pellolle viljelijä yleensä menettää koko sadon yhdessä yössä. Linnuista aiheutuu paikoin kaupunkialueilla merkittävää hygieniahaittaa.

On selvää, että asialle on tehtävä jotain. Luonnonmukainen ratkaisu on lintujen karkottaminen tai kannan harventaminen metsästämällä. Parven laskeutuessa pellolle on oltava mahdollisuus tällaisiin toimiin välittömästi, mutta suomalainen tulkinta lintudirektiivistä toistaiseksi estää nämä toimet.

Karkottaminen tai metsästäminen olisi yksinkertaista ja taloudellisesti järkevää. EU-maa Virossa valkoposkihanhet voi karkottaa käytännössä ilmoitusluonteisesti ilman erityistä byrokratiaa muun muassa metsästämällä niiden ollessa pellolla.

Ruotsissa on alueita, joilla hanhea voi tarvittaessa metsästää ympäri vuoden. Kansainväliset suojelusopimukset mahdollistavat tämän, ja Suomi voisi ottaa naapureista mallia hoitaen asian maakohtaisella poikkeamalla.

Kun kieltojen alkuperäinen tarkoitus on saavutettu, on viisasta pohtia niiden tarpeellisuutta ja ehdottomuutta.

Tämä ei kuitenkaan tunnu suomalaiselle hallintojärjestelmälle sopivan, vaan jopa virkamiesten suulla tehdään ehdotuksia keinotekoisista ratkaisuista, kuten valkoposkihanhille varatuista ruokintapelloista. Tällaisia on helppo pohdiskella, kun oma elinkeino ei ole kiinni sadon onnistumisesta eikä tarvitse vastata kustannuksista.

Kun kieltojen alkuperäinen tarkoitus on saavutettu, on viisasta pohtia niiden tarpeellisuutta ja ehdottomuutta. Onko valkoposkihanhea enää suojeltava viimeiseen asti kaiken muun kustannuksella?

Tuntuu siltä, että monille säännöistä ja niiden noudattamisen valvonnasta on syntynyt itsetarkoitus ja varsinainen syy säännön olemassaololle on unohtunut.

Rauhoittamisen tavoite oli valkoposkihanhikannan pelastaminen. Siinä on nyt onnistuttu ja kanta on vahva, joten hanhia voi myös harventaa uhkaamatta lajin säilyvyyttä. Asia on täysin suomalaisten omissa käsissä, ja nyt on aika käyttää tervettä talonpoikaisjärkeä.

Jukka Kopra, kansanedustaja (kok.), Lappeenranta