Lukijalta: Laadukas opetus on keskeinen selviämiskeino poikkeusoloissa – Opettajat ovat taitavia ja motivoituneita, mutta työn tekemisen edellytykset heikkenevät

Elämme tällä hetkellä monin tavoin poikkeusoloissa. Sosiaalisten kontaktien välttäminen koronan vuoksi on vienyt meidät etätöihin ja -kouluun. Normaalit vuorovaikutustilanteet ovat vaihtuneet videokokouksiin. Vietämme suuren osan päivästä verkkomaailmassa, joka haastaa kriittistä lukutaitoamme. Somen valeuutiset, jotka koskevat esimerkiksi koronaa ja rokotuksia, ja erilaiset salaliittoteoriat yrittävät saada meidät koukkuunsa. Tämä kaikki koskee meitä kaikkia ikään katsomatta.

Laadukas opetus on merkittävä selviämiskeinomme. Sen turvaaminen on kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien tärkeimpiä tehtäviä. Taloudellisten vaikeuksien seurauksena korkeatasoisen opetuksen antaminen on kuitenkin yhä vaikeampaa. Toiminnan ja talouden leikkauksista kärsivät aina ensin palveluiden käyttäjät eli lapset ja nuoret.

Vaikka osalla opetuksen järjestäjistä epäilemättä on taloudellisia vaikeuksia, ei ole lasten eikä nuorten tehtävä toimia näiden talkoiden maksajina. Sen sijaan koko yhteiskunnan pitää huolehtia yhdessä siitä, että lasten ja nuorten elämä on vaikeista oloista huolimatta mahdollisimman turvallinen. Heidän tulee saada tarvittavat eväät jatko-opintoihin ja työelämään. On tärkeää, että heistä kehittyy itsenäisesti ajattelevia, medialukutaitoisia, yhteiskuntaan kiinnittyviä aikuisia.

Opettajat ovat yhä taitavia ja motivoituneita. Työn tekemisen edellytykset uhkaavat kuitenkin heiketä merkittävästi, jos poikkeusoloja käytetään verukkeena opetuksen laadun heikentämiseen tai määrän vähentämiseen – puhumattakaan opettajien lomautuksista poikkeusolojen aikana.

Kouluissa ja muissa oppilaitoksissa koronan jälkiä paikkaillaan vielä pitkään. Tähän työhön tarvitaan aikaa, rahaa ja yhteiskunnan tuki.

Sari Hyytiäinen

puheenjohtaja

Äidinkielen opettajain liitto ry