Lukijalta: Myllykosken entisen paperitehtaan tilat sopisivat Suomen ilmailumuseolle

Vantaalla sijaitseva Suomen Ilmailumuseo etsii uusia tiloja. Vaatimukset ovat kovat koon ja paikan suhteen. Museon esittämät ehdot täyttyvät Myllykosken entisissä paperitehtaan tiloissa.

Museo sopisi Myllykoskelle monista syistä. Historiaakin löytyy: tehtaan läheisyydessä on ensimmäisen onnistuneen suomalaisen lennon eli Kasper Wreden muistomerkki ynnä lasivitriinissä replika tuosta itse rakennetusta koneesta hieman kauempana. Replikan paikka olisi ilmailumuseossa. Myös parinkymmenen kilometrin päässä oleva Utin sotilaslentokenttä tukisi hanketta.

Tehtaan nykyinen omistaja voisit tarjota Ilmailumuseolle PK 4:n eli päällystyskonehallin tiloja. Vuonna 1983 valmistunut halli olisi sopiva paikka museon päätilalle: suuret ikkunat toisivat eloa ja valoa, korkeutta ja leveyttä riittäisi suuremmillekin koneille. Koneita ja muita laitteita voisi sijoittaa viereiseen PK 4-5 halliin ynnä korkeaan peroksidivalkaisulaitoksen tiloihin.

Tehdasruokalaan voisi sijoittaa Ilmailumuseon kahvilapalvelut ja matkamuisto- ym. myyntipalvelut "Kipsin" toiseen kerrokseen, josta on luonteva kävelyreitti näyttelyhalleista.

Ilmailumuseo sopisi muutenkin perinteiseen tehdasmiljööseen. Onhan tehtaan aitojen ulkopuolella vasta kunnostettu kerho ja uutta käyttöä odottava pääkonttori. Alueelle olisi muutenkin hyvät kulkuyhteydet eri puolilta Suomea ja Venäjältäkin!

Ilmailumuseo edellyttää myös kaupungin sitoutumista jollain tavalla hankkeeseen. Tähän satsaaminen toisi Kouvolalle varmasti enemmän julkisuutta, turisteja sekä matkailutuloja kuin Kimolan kanava ja Kymi Ring yhteensä.

Nyt Kouvolan kaupunki ja tehdasalueen nykyinen omistaja kipin kapin Ilmailumuseon päättäjien pakeille!

Pentti Salin, Myllykoski