Lukijalta: Kouvola on samanlainen kuin kaupungit yleensä

Tässä lehdessä on useaan otteeseen kummasteltu asukkaiden antamaa kuvaa kaupungistamme. viimeksi tästä asiasta kirjoitti Raimo Pehkonen. Olemme puolisoni kanssa asuneet täällä kohta 30 vuotta. Tätä ennen asuimme lähes 20 vuotta Oulussa, jonne minä menin Mikkelistä ja vaimoni Helsingistä. Vaimoni oli sitä ennen asunut parisen vuotta Ylivieskassa.

Olemme siis asuneet useilla paikkakunnilla, joten on tullut hiukan vertailukulmaa. Meistä Kouvola on aika tavalla samanlainen kaupunki kuin kaupungit yleensä: täällä on sekä hyviä, että huonoja puolia. Niin uskon olevan missä hyvänsä kaupungissa. Kun Kouvola on kuntaliitoksessa isontunut jo ainakin keskisuureksi suomalaiseksi kaupungiksi, voi nykyisessä Kouvolassa hyvin mainita olevan lähes kaikkea, mitä ihminen voi kaivata.

On erämaita kansallispuistoineen,  järviä, yksi iso joki ja lukuisia pienempiä, maaseutua metsineen ja peltoineen ja on tietenkin useita isompia ja pienempiä taajamia. Taajamissa puolestaan on lähes kaikenlaiset palvelut, joita ihminen yleensä kaipaa. Jos jokin kulttuuripalvelu, esimerkiksi  ooppera puuttuukin niin eipä sitä pääkaupungin lisäksi ole muissakaan suomalaisissa kaupungeissa. Ja Helsinki on puolentoista tunnin junamatkan päässä. Sinne voi hyvin joskus mennä junalla vaikkapa oopperaan, jos sitä kaipaa. Ja kun vain pikkaisenkaan kehtaa katsella ympärilleen, löytyy täältä myös upeaa iäkkäämpää arkkitehtuuriakin. Vanha arkkitehtuuri – sehän on kovasti kauniimpaa kuin moderni.

Miksi ihmeessä siis me itse usein mollaamme vaikkapa lehdistössä ja myös puheissamme omaa kotikaupunkiamme. Ei siihen ole mitään aihetta. Kouvola on muuttotappiokaupunki, mutta uskon kyllä, että jos osaisimme antaa edullisemman kuvan kaupungistamme, olisi tänne saatavissa lisää asukkaita. Mielestäni tämä voisi toimia jopa Helsingissä työssä käyvien asuinkaupunkina. Onhan esimerkiksi Lahti sitä jo nyt ja junamatka Kouvolasta Helsinkiin on enää hitusen puoli tuntia pitempi kuin Lahdesta.

Hieman Kouvolassa ihmetyttää myös kunnallispolitiikka. Poliitikot näyttävät ensin päättävän jotain ja sitten tuota tehtyä päätöstä ryhdytään ruotimaan julkisuudessa. Voi olla, että aikaansaadaan muutos jo tehtyyn päätökseen. Sitten saattaa vielä joku kuntalainenkin valituksillaan aikaansaada hiekkaa rattaisiin. Tällä jahmonnalla kulutetaan aikaa ja tavoite siirtyy yhä kauemmas ja kauemmas –  ja sitten tulee väliin joku ulkoinen tekijä, joka lopulta vesittää koko hankkeen. Lieneekö näin käynyt Ratamon kanssa?

Esko Heikkinen, Kouvola