Lukijalta: Kuuma peruna on perussuomalaisten omassa keittiössä – Pakolaispäätöksessä kaikki meni lain mukaan, Juha Huhtala vastaa Ukko Bambergille

Ukko Bamberg kirjoitti (KS 23.4.), että ”Kuumaa perunaa on palloteltu” toimielimien välillä. Kyse on päätöksestä vastaanottaa kaksi perhettä ja viisi kiintiöpakolaista pakolaisleiriltä.

Asiassa ei ole mitään kuumaa eikä ihmeellistä. Asia oli käsiteltävänä lautakunnassa, jossa todettiin, ettei se kuulu lautakunnan päätösvaltaan. On pelkästään hyvä, että asia havaittiin ja siirrettiin kaupunginhallitukselle.

Myöskään siinä, että kaupunginjohtaja Marita Toikka teki päätöksen asiasta, ei ole mitään ihmeellistä. Tiedoksi Bambergille, että poikkeusolojen takia asioita on delegoitu viranhaltijoille. Kaikki on mennyt sovitusti ja lain mukaan.

Demokratia toteutuu kaupunginhallituksen otto-oikeudella, jota tässä asiassa ei haluttu käyttää. Tämä kertoo siitä, että kaupunginjohtajan tekemää päätöstä kannattivat kaupunginhallituksessa kaikki, poislukien perussuomalaisten yksi hallituksen jäsen.

Suosittelen kaikkia päätöksenteossa etäisestikin mukana olevia henkilöitä tutustumaan poikkeustilan vaikutuksiin ja erityisesti poikkeusajan toimintatapoihin päätöksenteossa. Ymmärrys prosesseista on tärkeää turhien ”kuumien perunoiden” keittämisen ehkäisemiseksi.

Itse ajattelen, että tässä kriisitilanteessa olisi paljon tärkeämpiäkin asioita, kun hädänalaisten ihmisten auttamisen vastustaminen.

Juha Huhtala, kaupunginvaltuutettu (vihr.), Kouvola