Lukijalta: 160 orpolapsen tuominen on lähinnä symbolinen teko

Suomen hallitushan innostui oikein suureen humanitääriseen tekoon, kun päättivät tuoda Suomeen kokonaista 160 orpolasta Välimeren ja Kreikan saariston pakolaisleireiltä. Näkemykseni mukaan 160 orpolasta on lähinnä symbolinen teko.

Mielestäni lapsia pitäisi tuoda ainakin tuhat, ja heidät sijoitettaisiin perheisiin nopealla aikataululla. Maassamme on arvioiden mukaan vähintäänkin satatuhatta omillaan toimeentulevaa pariskuntaa, jotka eivät yrityksistä huolimatta ole voineet saada omia lapsia.

Kahden pikkutytön pappana voin pahoin, kun katson uutislähetyksiä pakolaisleireistä ja olosuhteita, joissa lapset joutuvat siellä elämään.

Etukäteen voisi maakuntien lehdissä ilmoittaa asiasta ja tiedustella ihmisten halukkuutta adoptoida näitä lapsia. Veikkaan, että tuhat adoptoitavaa lasta menevät kuin kuumille kiville.

Lapset luovutettaisiin pohjoismaalaiset arvot omaaviin perheisiin, joissa ei harrasteta ahdasmielisillä uskonasioilla elämöintiä. Oikeissa olosuhteissa näistä lapsista kasvaa kelpo isänmaallisia Suomen kansalaisia.

Juuri nämä pakolaislapset ovat joutuneet lähtemään valtioista, joissa on harrastettu ja tullaan harrastamaan oikeauskoista uskonasioilla elämöintiä ja joissa tappaminen ja sotiminen ovat elämää suurempi asia. Niissä lasten inhimillisellä hädällä ei ole mitään väliä.

Varmaankin nämä omasta mielestään urheat soturit ovat olevinaan suuria sankareita, mutta todellisuudessa ovatkin suuria raukkoja. Asian laidan voi todeta jokailtaisista uutislähetyksistä.

Seppo Talka (ps.), Lemi