Lukijalta: Tilinpäätöskikkailu ja omaisuuden myyminen itselle on pitkään ollut Kouvolan tapa välttää todellista taloudellista tilannetta

Pikkuhiljaa alkaa pää tulla vetävän käteen Kouvolan talouden hoidossa. Sen sijaan, että luottamushenkilön olisi itse etsittävä vastauksia ja kyseenalaistettava järjenvastaisia päätösesityksiä, nyt valitetaan informaation puutteesta.

Omavaraisuusaste ja päivittäinen maksuvalmius olisi jo edellisenvuoden tilipäätöskäsittelyssä pitänyt herättää hämmennystä siitä, missä oikeasti mennään. Maksuvalmius tilinpäätöksessä oli noin miinus 12 päivää, joka ei sekään kerro koko totuutta, koska siihen oli huomioitu 32 miljoonan pääomarahasto. Rahaston käyttötarkoitus oli alun perin rahoittaa tuottavia investointia ja edistää työllisyyttä, eikä korjata päivittäistä maksuvalmiutta.

Tilinpäätöskikkailu ja oman omaisuuden myyminen itselle on pitkään ollut Kouvolan tapa välttää todellista taloudellista tilannetta. Riitti, kun kaupungin johdosta ilmoitettiin, että naapurilla menee huonommin.

Entiset konstit on käytännössä käytetty, koska peruskunnan lisäksi on nyt tasapainotettava myös koko kuntakonsernin tilinpäätös, johon kuuluvat kuntayhtymät ja yhtiöt, jossa kunnan omistusosuus on yli 50 prosenttia. Peruskunta näyttää olevan miinuksella 26 miljoonaa, niin paljoko koko konserni painuu miinukselle, joka on tasapainotettava peruskunnan tuloilla.

Nyt tulisi johtavien luottamushenkilöiden tilata muutama pussi kampaviinereitä ja muutama kilo kahvia, istuttava persuksille ja todella ihan aikuisten oikeasti funtsattava missä ollaan ja minkä takia, minkä jälkeen vasta voi suunnitella mihin mennään. Toinen vaihtoehto on jatkaa entiseen malliin, jossa virkamiehet pitävät luottamushenkilöitä hihnassa, vieden joukkoa kuin vitosenmittaa, laillisuudesta ja demokraatista piittaamatta.

Anssi Tähtinen, Kouvola

Luetuimmat

Kommentoidut