Lukijalta: Kouvola tarvitsee täydennyskoulutusta, ei välttämättä yliopistoa

Kouvolaan on vaadittu yliopistoa. Pohjimmiltaan on tarve opiskelijoista. Opiskelu lisää valmiuksia ja pätevöittää uusiin tehtäviin.

Kouvola ei välttämättä tarvitsee yliopistoa tai edes Lappeenrannan–Lahden yliopiston yksikköä (LUT). Kouvola tarvitsee täydennyskoulutusta.

Kouvolaan organisoitiin ennen kuntaliitosta täydennyskoulutusta, jossa insinöörin tutkinnon suorittaneista leivottiin diplomi-insinöörejä. Tradenomit ja merkonomit saattoivat suorittaa kauppatieteen maisterin tutkinnon.

Insinöörien koulutusohjelma tehtiin yhdessä alueen insinööritoimistojen ja yritysten kanssa. Kartoitettiin tarve ja tehtiin siihen tuote. Kouvolan insinööritoimistoissa ja teollisuudessa on parhaimmillaan ollut yli tuhat insinööriä. Maistereita tehtiin tilitoimistoille ja esimerkiksi yritysneuvontaan.

Omaa rahaa ei juuri ollut, mutta ohjelmat rahoitettiin pääosin Euroopan sosiaalirahaston tuella. Hankkeet toteutettiin yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen kanssa.

Ohjelmista valmistui 50 kauppatieteen maisteria ja diplomi-insinöörejä valmistui 46. Osaaminen uudistui. Koulutus sopi myös työttömille ja poisti osaltaan osaamiseen liittyvää työttömyysuhkaa.

Sitten tuli kuntaliitos ja uusi Kouvola sopi yliopistojen kanssa uudet sopimukset. Niissä toiminnan painopisteet ovat kokonaan professorien itsensä määrittelemiä. Toiminnan muodot ovat samat kuin yliopistoissa yleensä, mutta opetusvelvollisuus Kouvolassa puuttuu.

Sopimukseen on ujutettu myös toiminta vierailevina professoreina ulkomaisissa yliopistoissa ja monenlainen toiminta muualla kuin Kouvolassa. Maksua ei ole sopimuksessa sovittu Kouvolalle muualla tapahtuvasta toiminnasta.

Professorit ovat olleet ahkerasti muualla, edistäneet tutkimusta ja omia tulojaan. Kouvola on maksanut yli 4 miljoonaa euroa. Kaupunki maksaa edelleen 400 000 euroa vuodessa. Vertailun vuoksi kaupunki siirsi lumitöitä 100 000 eurolla vuodessa asukkaiden kolattaviksi.

On toimittu sopimusten mukaan. Tarvitaan uusi sopimus, jossa toimijoiden tehtäväksi tulee täydennyskoulutus Kouvolassa. Siitä hyötyvät yritykset ja alueen ihmiset.

Pertti Eskelinen

Kouvola