Lukijalta: Seksuaalirikokset eivät lopu maahanmuuttajat karkottamalla

Oulun ja Helsingin lapsiin kohdistuneet seksuaalirikosepäilyt ovat viime kuukausien aikana järkyttäneet monia ja täysin aiheesta. Oulun tapaukset ovat puhuttaneet jo pitkään, mutta nyt keskustelu on kiivaampaa kuin koskaan ja maamme johtavat poliitikot etsivät kilpaa ratkaisuja siihen, miten nämä käsittämättömät rikokset saataisiin loppumaan.

Silmiään ei voi ummistaa tosiasioilta. Näin ollen tilastojen valossa on kenen tahansa myönnettävä, että ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa. Emme kuitenkaan voi tuomita kokonaisia ryhmiä yksilöiden tekojen pohjalta. On sinisilmäistä ajatella, etteivät nämä tapaukset liittyisi millään tavalla maahanmuuttoon, mutta on aivan yhtä sinisilmäistä ajatella, että turvapaikanhakijat karkottamalla seksuaalirikokset loppuisivat Suomessa kuin seinään.

Suomen raiskauslainsäädäntö on päivitettävä tälle vuosituhannelle.

Tehdään yksi asia selväksi: yksikin seksuaalirikos Suomessa on liikaa, kohdistui se sitten lapseen, naiseen tai mieheen. Seksuaalirikokset eivät myöskään ole uusi ilmiö Suomessa, jonka turvapaikanhakijat olisivat tuoneet mukanaan maahamme. Niistä vain puhutaan nyt enemmän kuin koskaan, ja hyvä niin. Keskustelu on kuitenkin eksynyt pahasti sivuraiteille, kun poliitikot keräävät kilpaa irtopisteitä esittämällä ratkaisuksi ongelmaan ulkomaalaisten pakkopalautuksia.

Sen sijaan, että syyllistyisimme nyt populismiin ja kollektiiviseen ulkomaalaistaustaisten vihaamiseen, pitäisi meidän löytää ongelman ydin. Suomen raiskauslainsäädäntö on päivitettävä tälle vuosituhannelle. Seksuaalirikokseen syyllistymisestä on yksinkertaisesti saatava kovempi rangaistus, oli tekijä kuka tahansa. Näiden rikosten torjumista pitäisi ensisijaisesti lähestyä uhrien, ei tekijöiden näkökulmasta eikä todellakaan maahanmuuttopolitiikka edellä.

Viime päivien aikana ensi kevään eduskuntavaaleista on puhuttu maahanmuuttovaaleina. Haluaisin kuitenkin vielä kerran muistuttaa, että seksuaalirikokset Suomessa eivät tule loppumaan kuin seinään, vaikka karkottaisimme maasta kaikki ulkomaalaistaustaiset. Se tulisi myös poliittisten päättäjien muistaa, elettiin vaalikevättä tai ei.

Iida Tani (kok.), yhteiskuntatieteiden ylioppilas

Kommentoidut