Lukijalta: Ei mennyt ääni Ville Kaunistolle hukkaan, kirjoittavat kouvolalaiset kokoomusvaikuttajat

Kouvolan Sanomissa 28.6. kansanedustajat kommentoivat toistensa tekemisiä. Ajattelimme kommentoida asiaa äänestäjän näkökulmasta.

Kouvolan asioita edistetään parhaiten puolueiden ja kansanedustajien välisellä vahvalla yhteistyöllä, siihen kuuluisaan hiileen yhdessä puhaltamalla.

Olemme perin tyytyväisiä oman edustajamme edesottamuksiin. Diplomaattinen, rauhallinen ja asiakeskeinen Ville Kaunisto on nostanut esiin Kouvolan näkökulmasta tärkeitä asioita ja toiminut vahvana puolestapuhujana muun muassa työnteolle ja maltilliselle verotukselle. Työn ja yrittämisen kannustimissa on vielä paljon tehtävää ja sen Kaunisto on tuonut hyvin esiin.

Väylämaksuja on Kokoomus vaatinut poistettavaksi Kauniston suulla. Tämä on puhetta, joka takaisi kilpailukykyisemmän Suomen ja vahvistaisi erityisesti Kaakkois-Suomen asiaa.

Mikäli edustajissamme olisi enemmän Villen kaltaisia ahkeria ja maltillisia politiikkoja voisivat asiatkin edetä paremmin.

Toisten moittimisen sijaan kannattaa keskittyä omaan tekemiseen ja yhteisten asioiden edistämiseen.

Pekka Jokinen, ex-kansanedustaja

Jari Larikka, ex-kansanedustaja

Sirpa Laari, Kaakkois-Suomen Kokoomus ry:n varapuheenjohtaja

Matti Lindholm, Kokoomuksen valtuustoryhmän pj Kouvola

Luetuimmat

Uusimmat uutiset