Lukijalta: Kouvolan seudun kärkihankkeille on saatu ohjatuksi valtion rahoitusta, kirjoittaa työministeri Jari Lindström Mielipide-sivulla

Kimolan kanavasta on puhuttu, tai oikeammin, kirjoitettu Kouvolan Sanomissa paljon. Sekä lehden oman uutisoinnin että yleisöosaston kautta. Asiaa on myös kommentoitu keskusteluissa todella aktiivisesti. Hyvä niin.

On tärkeätä, että tästäkin hankkeesta käydään avointa kansalaiskeskustelua. Tuntuu sille, että moni äänekäs vastustaa hanketta tai vähintäänkin pitää sitä huonona investointina. Toki puolustajiakin löytyy. Itse kuulun niihin, jotka ovat hanketta puolustaneet ja tehneet asian eteen myös käytännössä töitä.

Kimola sai rahansa nimenomaan siksi, että se erottui hankkeena muista, ainoana sisävesihankkeena.

Kun tämä vaalikausi alkoi, minulta kysyttiin, mitkä ovat mielestäni Kouvolan seudun tärkeimmät kärkihankkeet? Vastasin tuolloin Kimolan kanavan, Kymi Ringin ja Suomen bioetanolihankkeen tärkeimmiksi.

Mitä näille kuuluu nyt? Kimolan kanava on saanut valtion rahoitusta jo kahteen kertaan, Kymi Ring etenee sekin ja bioetanolitehtaallekin oli varsin pitkään varattuna rahoitusta valtion puolelta, jos hanke itse olisi saanut yksityisen, uskottavan kumppanin. Sitä ei valitettavasti ja pitkästä jatkoajasta huolimatta ilmaantunut. Näille kaikille on siis näytetty valtion puolelta vihreää valoa. Onko se huonoa edunvalvontaa vai olisiko siinä onnistuttu ainakin välttävästi?

Kun lisäksi muistutan, että Kouvolan kaupunginvaltuusto on myös pitänyt sekä Kimolan kanavaa että Kymi Ringiä esillä ja antanut niille tukensa, niin väitän etteivät nämä hankkeet ole minkään yhden tahon haihattelua vaan niillä on valtuuston selkeä tuki takanaan.

Sitten seikka, joka ei tunnu ihan kaikille kriitikoille aukeavan: Jos Kimolan kanavalle ei olisi myönnetty valtion tukea, se raha ei olisi mennyt automaattisesti johonkin muuhun ”kivaan” – vaikkapa teiden korjaukseen – Kouvolan alueella. Ei. Se olisi mennyt todennäköisesti johonkin muualle. Kohteita on koko Suomi täynnä. Kimola sai rahansa nimenomaan siksi, että se erottui hankkeena muista, ainoana sisävesihankkeena. Sitä yritettiin Valto Kosken toimesta edistää 20 vuotta, mutta vasta tämä hallitus sai aikaiseksi positiivisen päätöksen.

Kimolan kanava tai Kymi Ring eivät ole huonoja hankkeita. Eivätkä ne ainakaan ole niitä siksi, että minä kannatan niitä. Jos henkilöni ei miellytä vastustajia, niin eihän se ole näiden hankkeiden vika? Eihän?

Lopuksi. Kun tehdään päätös edistää asioita yhdessä, niin tehdään se sitten myös yhdessä. Ilman mitään, rohkeitakin hankkeita, sekä riskienkin ottamista Kouvolan seutu näivettyy aivan varmasti.

Jari Lindström, työministeri, valtuutettu (sin.), Kouvola

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat