Lukijalta: Elimäellä selvästi enemmän kuin viisi syntynyttä

Kaupunginjohtaja Marita Toikka kirjoitti Kouvolan Sanomissa, että Elimäen kirkonkylällä on tänä vuonna syntynyt viisi lasta. Pelkästään Elimäen postinumeron 47200 alueella seurakunta on toimittanut väestötietojen mukaan alkuvuodesta lähtien tänä vuonna syntyneiden kasteita 11 kappaletta. Kaksi perhettä odottelee kirkonkylän postinumerossa syntyneen kastejuhlaa. Kirkkoon kuulumattomat perheet tähän vielä lisäksi. Syntyneitä on siis yli kaksinkertainen määrä kaupunginjohtaja Toikan 11.10 ilmoittamaan määrään nähden.

Kirkon virallisten tilastojen mukaan koko Elimäellä (Koria ja Elimäki taajamineen) kasteita oli viime vuonna yhteensä 41, ja tänä vuonna elokuun loppuun mennessä niitä on ollut jo 47.

Elimäen kirkonkylä on muutakin kuin Vanhamaantie. Elimäen elinvoimaisuus näkyy yhteisöllisyytenä. Korian alueen kehittämisessä seurakunta on ollut aktiivinen jo kolmen vuoden ajan. Kouvolan läheisyys tuo taajamaan lisämahdollisuuksia, mutta Vilppulan, Sopen, Takamaan ja Napan asukkaat mieltävät myös olevansa osa Elimäen kulttuuripiiriä.

Hyvinvoiva yhteisö tarvitsee kaikkia jäseniään. Elimäen voimakkaan me-hengen ja yhteen hiileen puhaltamisen taustalla on varmaan jo sekin, että täällä perustettiin 1869 Suomen ensimmäinen kunnanvaltuusto nykyisellä nuorisotila ’Puljulla’.

Kirsi Hämäläinen, Elimäen kirkkoherra Elimäki-Korian aluetoimikunnan varapuheenjohtaja

Luetuimmat

Uusimmat uutiset