Lukijalta: Kouvola, kaakon huvilakaupunki – "Täällä asuu tilavassa omakotitalossa edullisemmin kuin yksiössä Helsingissä"

Vain huono uutinen on hyvä uutinen. Tältä pohjalta Kouvola on niittänyt mainetta betonihelvettinä tai Suomen turhimpana kaupunkina.

Kouvolan Sanomat kirjoitti 9.5.2020 kiitettävän myönteisesti kaupungistamme ja Kymenlaaksosta. Koko aukeaman jutuilla teollisuuden maineenpalautuksesta ja Kymenlaakson henkisen surupuvun riisumisesta käsiteltiin varsinkin metsäteollisuutta vaurauden ja hyvinvoinnin tuojana.

Myönteinen kuva täydentyy, kun tiedostetaan lisäksi metsiemme hyvä laatu ja määrä, koko metsäklusterin työllistävä vaikutus tehtaiden puuhuollossa ja kantorahatulojen merkitys metsänomistajille.

Taannoin muuttotappiollista Kouvolaa mainostettiin Itä-Helsinkinä hyvien kulkuyhteyksien ansiosta. Myönteisempää olisi mainostaa huvilakaupunkia, jossa luonto on lähellä. Kouvolassa on 21 000 omakotitaloa ja 8 000 kesämökkiä, mökkejä seitsemänneksi eniten koko Suomen kunnista. Täällä asuu tilavassa omakotitalossa edullisemmin kuin yksiössä Helsingissä.

Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori päivitteli helmikuussa Helsingin Sanomien yleisönosastossa: ”Suomi kohtelee metsiään kammottavalla tavalla.”

Tätä en juuri ole havainnut lähimetsissä tai vieraillessani noin 40 minuutin ajomatkan päässä Kouvolasta olevalla kesämökillä. Vaihtelevissa talousmetsissä kelpaa käydä marjassa, sienestämässä tai muuten vain.

Asuinpaikastani Viitakummusta on erinomaiset ulkoilureitit Käyrälammen ja Vennanlammen suuntiin. Koronakaranteenin aikaan siellä on ollut aiempaa enemmän ulkoilijoita. Monilla on aurinkoinen ilme. Vastaantulijoiden kanssa vaihdetaan tervehdyksiä ja kuulumisiakin useammin kuin ennen.

Mökkireissulla soratielle kääntyessäni muistan aina vilkaista nelisen vuotta sitten avohakatun synkän kuusikon sijaan tullutta nuorta valoisaa sekametsää, johon kuusentaimet istutettiin heti hakkuutalvea seuranneena keväänä ja jossa taimikko on nyt ennen kasvukautta noin puolimetristä.

Äitienpäivän alusviikolla mökin pihaan tultuani ensimmäisenä tervehti tuttu joutsenpari, joka meloi lahdella. Parin minuutin kävelymatkan etäisyydellä mökin pihasta napitti tienvarsipöntössään perheenlisää hautova pöllö pyöreillä silmillään tiellä kulkijaa. Saunan jälkeen oli nautinto katsella auringonlaskua ja vastarannan koskematonta metsää, joka peitti näkymän pari vuotta sitten harvennettuun valkokylkiseen koivikkoon. Oli siinä hyvä miettiä sinisiä ajatuksia Kouvolasta erinomaisen asuinpaikkana ja huvilakaupunkina.

Uolevi Kantanen, Kouvola

Uusimmat uutiset