Lukijalta: Kysymys kulttuurilautakunnan puheenjohtajalle, miksi kansankirkon lehti jouti pois Kouvolan kirjaston hyllyltä?

Kaupungin säästökuuri on puraissut myös kirjastoon tulevien lehtien määrää pienemmäksi. Surukseni huomasin vuodenvaihteen jälkeen, että Kotimaa-lehteä ei enää ollutkaan tutulla paikalla. Kun sitten muutaman ajan jälkeen nimikin oli raaputettu pois, käsitin, että se oli joutunut poistettujen lehtien listalle.

Yksi syy mennä kirjastoon oli samalla kohdaltani ohi. Tiedän toki, että se on luettavissa digitaalisessa muodossa epress-palvelussa. Mutta kuinka moni muu tietää sen?

Mikä on perimmäinen syy, että kansankirkon lehti jouti pois kirjaston hyllyltä? Suurin osa suomalaisista kuuluu edelleen kirkkoon, eikä se ole vähäinen määrä ihmisiä. Hyllyltä löytyy kyllä esimerkiksi Teosofi-lehti, joka edustaa hyvin pientä ryhmittymää.

Jatkoin etsiskelyjä, ja kas kummaa, hyllyiltä löytyi lukuisa määrä poliittisten puolueiden pää- ja sivuäänenkannattajia. Millä perusteella ne ovat saaneet jäädä?

Hyllyiltä löytyi lukuisa määrä poliittisten puolueiden pää- ja sivuäänenkannattajia. Millä perusteella ne ovat saaneet jäädä?

Vastaus taitaa olla melko helppo. Päätökset poistettavista lehdistä on tehnyt joku poliittisin perustein valittu ryhmä. Iso kysymys onkin, kuinka suurta osaa poistamisoperaatiossa ovat näytelleet aatteelliset syyt.

Tuskin missään on olemassa tilastointia, kuinka paljon jotakin lehteä käydään lukemassa. Sehän olisi ollut oikeampi peruste poistaa joitakin lehtiä. Kotimaa ei varmasti olisi kuulunut niiden vähiten luettujen joukkoon. Ainakin vanhempi kansanosa kuuluu tuon lehden vakiolukijoihin.

Odotankin, että kulttuurilautakunnan puheenjohtaja tai joku toinen, jolle vastuu päätöksestä kuuluu, antaisi tämän lehden sivuilla selityksen kyseisen asian suhteen.

Kalevi Riikonen, Kouvola

Luetuimmat