Lukijalta: "Helmisen hallitus" voisi myös erota

Aluksi parhaimmat onnittelut eduskuntaan valituille Sheikki Laaksolle, Ville Kaunistolle ja Paula Werningille. Heille on tärkeää antaa riittävä tuki seuraavalle neljävuotiskaudelle — puoluekannoista riippumatta.

Nähdäkseni Kouvolan talouden 40 miljoonan syöksy kahdessa vuodessa ei saanut riittävää painoarvoa vaalikampanjan aikana. Osaltaan tästä voisi katsoa peiliin erityisesti Harri Helminen, joka lausui Kouvolan Sanomissa 21.3. todellisen "sammakon", että "paniikkia ei ole".

Nähdäkseni Helmisen velttoilu ja löysät teot viime kesän kärkihankekohelluksineen ovat käyneet Kouvolalle kalliiksi. Noin 365 päivää on tuhrattu hukkaan. Valittujen kansanedustajienkin työtaakka tulee hankalammaksi, kun hetken päästä Kouvolalla on rahat loppu. Kouvolaan investoiva yritys saattaa kysyä kaupunginhallituksen jäseneltä, että miksi talouden päästettiin kuralle? Pekka Korpivaara oli oikeassa, mutta Helminen velttoili.

Aikooko Helminen julistaa vappupuheessaan 1.5.2019, että "Kouvolan rahat loppuvat pian". Jos rakenneuudistuksia todellisine säästöineen ei tehdä ensi tilassa, niin parempi olisi "Helmisen hallituksen" jättää suosiolla eronpyyntönsä viimeistään kesälomiin mennessä. Tulos tai ulos Kouvolassakin.

Janne Sutela, Mäntsälä

Luetuimmat

Kommentoidut