Lukijalta: Edunvalvonta on joukkuepeliä! Puolueiden edustajat vastaavat Juha Huhtalalle.

Juha Huhtala (vihr.) kysyi Krista Mikkosen (vihr.) kanssa, mikä on Keskustan, kokoomuksen ja SDP:n kanta suunniteltuun itärata-hankkeeseen. Täytyy myöntää, että olimme hieman hämmästyneitä kysymyksestä. Vain reilu viikko sitten kirjoitimme yhdessä kaikkien yllämainittujen puolueiden kesken mielipidekirjoituksen, jossa kaikki sitouduimme viemään hanketta yhdessä eteenpäin.

Itäradan vaikutusalue koskee yli miljoonaa suomalaista. Itäisen Suomen kehitys vahvistaa huomattavasti laajempaa aluetta, kuin pelkästään Kymenlaaksoa. Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo ja Itä-Uusimaa ovat kaikki radan vaikutuspiirissä. Radan puolesta kantaa ovat ottaneet useat itäisestä Suomesta tulevat ministerit sekä maakuntahallitusten ja -valtuustojen puheenjohtajat, eri puolueista. Aikaisemmin viikolla uutisoitiin käynnistä liikenne- ja viestintäministerin luona, tämäkin tapaaminen tehtiin itäisen Suomen yhteistyönä.

Alueen edunvalvonta on kaikkien poliittisten puolueiden, viranhaltijoiden, elinkeinoelämän, järjestöjen ja yksityishenkilöiden yhteispeliä. Yksi puolue tai yksittäiset henkilöt harvoin saavat isoja asioita eteenpäin. Jotta asiat etenevät tarvitaan pitkäjänteisyyttä, faktoihin perustuvaa tietoa ja kovaa työtä. Vastakkainasettelulla harvoin voittaa mitään. Elinvoimaa alueelle tuottavia hankkeita on edistettävä joukkuetyöllä.

Eduskuntavaalien lähestyessä kiusaus poliittisten irtopisteiden napsimiseen on tunnetusti suuri. Kirjoituksellaan Juha Huhtala otti ansaitsematonta kunniaa oman edun nimissä ratsastaen toisten valjastamalla hevosella unohtaen, että tätä työtä tehdään kansalaisia varten. Oman egon pönkittäminen on helppoa, kunnioitus ja yhteispeli vaatii jo vähän taitoa. Kavereiden luottamuksen pettämisestä voi kerran selvitä pienellä puhuttelulla, mutta kun se tulee tavaksi niin sen seuraukset tuntuvat pitkään. Toivomme, että Vihreät toimivat jatkossa kanssamme yhdessä rintamassa.

Paula Werning, kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja(sd.)

Topi Seppälä, kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja (kesk.)

Jani Heikari, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja (kok.)

Jenny Hasu, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja (kesk.)

Ville Kaunisto, kaupunginhallituksen jäsen (kok.)

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet