Lukijalta: Kouvolalainen luokanopettaja toivoo päättäjiä vierailuille kouluihin lomautusaikoina – "Omasta hyvinvoinnista emme voi enää karsia"

Katja Juurikko

Lukijalta: Kouvolalainen luokanopettaja toivoo päättäjiä vierailuille kouluihin lomautusaikoina – "Omasta hyvinvoinnista emme voi enää karsia"

Kouvolan Sanomat kirjoitti 5.8. ansiokkaan jutun koulujen alkamisesta. Huoli on kentällä todella suurta, ei vain lomautusten, vaan myös koronatilanteen sekä niiden kahden yhdistämisen vuoksi.

Olemme täysin uuden äärellä koronan kanssa. Se vaikuttaa ihan jokaisen meistä arkeen, mutta ennen kaikkea se näkyy ja tuntuu kouluissa. Kymenlaaksossa ja Kouvolassa koronatilanne on tällä hetkellä hyvä, ja koulut voidaan avata turvallisesti lähiopetuksella. Kuitenkin jaan Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun huolen siitä, että tällä kaikista tartunnoista yli puolet ovat alle 30-vuotiailla. Nuorten rooli viruksen kantajina on yhä epäselvä.

Kaupungin turvallisuuspäällikkö Johanna Franzen kertoi koulujen ohjeiden noudattelevan kevään kaavaa. Tämä kummastuttaa, sillä kevään kahta viikkoa ei voi verrata lukuvuoden kulkuun. Muita ratkaisuja olisin toivonut ihan kuntatason linjauksin. Alakouluissa on myös runsaasti vaihtotunteja, eli tunteja pitää joku muu, kuin oma opettaja ja ryhmät voivat pitää sisällään oppilaita muista luokista.

Toivon, että rehtorit ja opetuspalvelupäällikkö Kim Strömmer löytävät ratkaisuja avoimiin kysymyksiin, jotka helpottaisivat niin opettajien ja rehtoreiden kohtuuttomaksi kasvavaa arkihaastetta. Lomautus tähän kohtaan on erittäin huono ja kallis ratkaisu, eikä helpota yhtään tilannetta. Opettajien sopimustenmukaiset suunnittelupäivät ovat Kouvolassa lomautuksen alla, joten opet tulevat kouluun yhtä aikaa oppilaiden kanssa ilman suunnittelua. Koronaa ei kukaan osannut ennustaa, mutta lomautus olisi voitu poliittisella tahdolla peruuttaa tai siirtää. Vastuu on päättäjillä. Toivonkin päättäjiä vierailulle kouluihin, koronatilanne huomioiden, lomautusajankohtina. Minusta arjen seuraaminen olisi monille avaava kokemus.

Kysymyksiä on monia ja vastauksia vielä vähemmän. Keskiössä pitää muistaa oppilas. Heille teemme mahdollisimman turvallisen ja kantavan kouluarjen, niiden resurssien puitteissa, joita kunta meille antaa. Enempään emme voi ryhtyä, ja omasta hyvinvoinnista emme voi enää arsia. Rehtoreille iso kiitos koko rumban keskiössä olemisesta. Tilanne on teille todella kohtuuton.

Muistetaan, että emme ole opettajia, olemme ammatiltamme opettajia. Rauhoita oma arkesi ja voimia alkavaan lukuvuoteen.

Antti Alanen

luokanopettaja, Kouvola

Uusimmat uutiset