Lukijalta: Kymmenen vuoden toiminnan jälkeen olisi Kouvolassa enemmän syytä pitää muistotilaisuus kuin juhlia

Kaikki se hyvä, mitä luvattiin kuntaliitoksesta, ei millään mittarilla ole toteutunut. Onko Kouvola 10 vuotta -juhlimisen arvoinen asia?

Ärsyttää nähdä kolme Kouvola-viiriä liehumassa Kuusankoski-talon lipputangoissa. Olisi kohtuullista vetää yksi Kuusankoski viiri puolittakoon, vaikka keskimmäiseen salkoon.

Huolestuttavaa on se, ettei todellisiin ongelmiin puututa ja etsitä niille lääkkeitä.

Emeritusprofessori ja entinen Kuusankosken kaupunginjohtaja lupaili kuntaliitoksen myötä paljon leveämpiä hartioita, joilla pystytään tuottamaan paljon tasokkaampia palveluita lähipalveluina ja turvata silloiset palvelut, mitä ennen kuntaliitosta oli.

Kymmenen vuoden toiminnan jälkeen olisi enemmän syytä pitää muistotilaisuus kuin juhlia, entisiä itsenäisiä kuntia muistaen. Paikallaan olisi syytä myös valita sopiva seppelenlaskupaikka entisen kunnan alueelta, johon jokaisen kuuden kunnan perustamispäivänä kunkin kuntalainen voisi tuoda hautakynttilän palamaan.

Huolestuttavaa on myös se, ettei todellisiin ongelmiin puututa ja etsitä niille lääkkeitä. Pelkkä huolestuminen väestökehitykseen ei riitä. Muutaman kuntalaisen kansalaisaktiivisuus on parantanut vanhustenhuollon ja pitkäaikaissairaiden asemaa enemmän, kuin koko kunnan hallinto ja päättäjät yhteensä ovat pystyneet.

Tasa-arvon toteutuminen on joidenkin mielestä pelkästään sitä, että kumpaakin sukupuolta edustavia on tasa-arvoisesti päättämässä asioita, jotka ei kuitenkaan kohtele kuntalaisia tasa-arvoisesti. Esimerkiksi kohtuullisen hyvin toimeentulevat eläkeläiset jäävät terveys- ja vanhustenhuollossa vaille niitä palveluita, joita verovaroin pitäisi kunnan heille tuottaa. Joten moni on muuttanut ja muuttaa palvelujen perässä. Toki joku näkee tämänkin positiivisena asiana, koska ikääntyvät kuntalaiset ovat heille ongelmia eikä veronmaksajia.

Almanakka on kuitenkin jokaiselle armoton, ja on kohtuutonta, jos ikänsä veroja maksanut kuntalainen joutuu ostamaan yksityiseltä sektorilta niitä palveluita, jotka kunnan pitäisi järjestelmästään tuottaa. Myhäilyyn ja juhlimiseen ei Kouvolalla olisi varaa eikä aihetta.

Anssi Tähtinen, Kouvola