Lukijalta: Päätä turpeeseen

Maamme vahvasti vasemmalla seisovat hallituspuolueet ovat nyt suuressa viisaudessaan juonimassa kovaa verojen kiristystä, jopa kieltoja ja rajoituksia kotimaisen turpeen tuotannolle ja käytölle. Ohjaakohan nyt toimintaa järki vai intohimoinen aate ja unelma?

Turvetuotanto on iso osa suomalaista, uusiutuvaa, tehokasta ja verrattain ympäristöystävällistä energiantuotantoa. Kotimaiset turvekentät ja ammattitaito niitä hyödyntää ovat sekä omavaraisuuden että huoltovarmuuden kannalta tärkeitä. Turpeen voimalla ja lämmöllä maamme siis tarvittaessa pysyy käynnissä ja lämpimänä.

Nyt jotkut haluavat ajaa nolliin kaiken turpeen käytön. Ovatkohan siellä unelmassaan miettineet polttoturpeen korvaajaksi mitään muuta kuin tarvittaessa ja pakkasen paukkuessa Venäjältä ostettavaa öljyä tai kaasua?

Kuten kaikki tiedämme, turvetta käytetään mm. kasvihuoneissa kasvualustana vaikkapa herkullisille kotimaisille tomaateille, kurkuille jne. Tämäkin turpeen käyttö tuntuu olevan silkkaa pahuutta, joka pitää lopettaa.

Väkisin tulee mieleen että yritetäänkö turvetta raskaasti verottamalla tms. viherkikkailulla väkisin ajaa kotimainen vihannestuotantokin ongelmiin, jolloin kansan on tyydyttävä jyrsimään sitä epäekologista ja kaukaa haettua, mutta ah niin muodikasta, vihreää pallukkaa, avokadoa?

Tässä ja nyt näkisin tärkeimpänä kuitenkin ihmisten työpaikat ja toimeentulon. Taloudellisesti näin epävakaina aikoina jokainen työpaikka on tärkeä ja ihan niin kuin järkikin sanoo, niitä ei saa hävittää tai edes vaarantaa vain intohimoisen agendan tai selittämättömästi ilmestyneen ahdistuksen seurauksena!

Kouvolan seudulla turveteollisuus antaa leivän, suoraan tai välillisesti, monelle perheelle. Itse en haluaisi nähdä ketään heistä vain aatteen ja ideologian tuottamina työttöminä.

Jarkko Vornanen, Kouvola