Lukijalta: En näe kovin pitkää tulevaisuutta Kimolan kanavalle, ainoastaan lisäkuluja

Kimolan kanavan rakennuskustannukset paisuivat 50 prosenttia. Alun perin sille varattiin noin 10 miljoonaa, ja nyt kun se alkaa olla valmis, niin budjetti on paisunut 10 miljoonalla 20 miljoonaan.

Näin tulee käymään myös tälle suoalueelle rakennettavalle terveyskeskukselle: 50 prosentin ylitys rakennuskustannuksissa.

Kouvolan osuus Kimolan kanavasta on 4,8 miljoonaa. Olisiko sille löytynyt tähdellisempää käyttöä?

Sysmä on Keski-Suomessa sijaitseva kunta. Asukkaita on noin 3 700 ihmistä, ja kesäasukkaiden tullessa asukasmäärä kasvaa kolmanneksen. Sysmän pinta-alasta vesistöä on 270 neliökilometriä, eli kyseessä todellinen kesäparatiisi.

1990-luvulla tutustuin Sysmään, kun silloinen tyttöystäväni oli sieltä kotoisin. Silloin siellä oli rantabaari ja ruokaravintoloita. Padasjoen ja Sysmän välillä liikennöi kahdesti päivässä laiva, jossa ihmiset saivat ihailla Päijännettä.

2000-luvulle tultaessa Sysmän ja Padasjoen välillä liikennöinyt laiva lopetti, ja sen jälkeen sitä ei ole näkynyt. Rantabaarissa on kuudennet yrittäjät ja ruokaravintoloiden määrä on kutistunut kahteen. Välillä ajelimme Sysmään Vääksyn kautta. Kalkkisten kupeessa oli ruokaravintola, joka lopetti 2010. Ajelulla Vääksyn kautta näkee kappaleen kauneinta Suomea.

En näe kovinkaan pitkää tulevaisuutta Kimolan kanavalle, ainoastaan lisäkuluja.

Kari Valen, Kouvola