Lukijalta: Koronaa ei voiteta vähättelyllä

Se, miltä tuleva talvi näyttää muun muassa liikkumisen, läheisten tapaamisen ja ravintolapalveluista nauttimisen kannalta, on pitkälti kiinni meistä itsestämme. Kukaan ei halua kokea samanlaista suljettua, kotiin linnoittunutta Suomea kuin viime keväänä.

Maamme ja erityisesti maakuntamme syksyn koronatilanne on ollut tähän asti vielä melko hyvin hallinnassa, mutta viime viikkoina on tullut selviä merkkejä siitä, että virus leviää kiihtyvästi, myös Kouvolassa – ellemme toimi asiantuntijoiden ohjeiden mukaisesti. Turvavälit, käsihygienia, maskisuositukset ja karanteenit on ihan jokaisen otettava tosissaan. Meidän kouvolalaisten on tärkeää noudattaa Kymsoten päivittyviä ohjeita.

Lähinnä sosiaalisessa mediassa on tänä poikkeuksellisena aikana levitetty myös täysin vastuutonta propagandaa, joka kyseenalaistaa koronan vaikutuksia ja siltä suojautumista. Valemedian julkaisujen jakamiseen eteenpäin ei kenenkään pidä ryhtyä. Peräänkuulutamme medialukutaitoa.

Suojellaan itseämme ja muita ihmisiä – ei väheksytä terveytemme suojaksi meille annettuja ohjeita, jotka perustuvat tietoon ja asiantuntemukseen.

Sari Hyytiäinen

valtuustoryhmän puheenjohtaja (vihr.)

Kouvola

Erkka Koskinen

puheenjohtaja

Kouvolan Vihreät ry

Luetuimmat