Lukijalta: Älä ole puolueesi vanki — Kannattaa vaihtaa siihen puolueeseen, joka tuntuu omalta

Osallistuin kuntavaaleihin ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten. Jo tuolloin havaitsin, että ehdokkaita haalitaan mukaan puoluetoimintaan melko kevein perustein. Moni innokas lähtee pyynnöstä ehdolle sen kummemmin ajattelematta oman arvomaailmansa yhteensopivuutta puolueen tavoitteiden kanssa. Ehdokkaaksi lähdetään innolla, kunhan joku vain osoittaa arvostustaan pyytämällä mukaan.

Olen näiden kahden vuoden aikana puhunut useammankin sellaisen poliitikon kanssa, joka on vasta jälkeenpäin ymmärtänyt ajautuneensa aivan väärään puolueeseen. Vasta silloin on ymmärretty, että puolueen paikalliset vanhat konkarit ajavat aivan eri asioita kuin mitkä itselle ovat tärkeitä, valtakunnan poliitikoista puhumattakaan.

On sanomattakin selvää, että vuosia kunnanvaltuustossa tai eduskunnassa istuneena vaihtaminen toiseen, omille arvoilleen sopivampaan puolueeseen, ei onnistu. Loikkarit eivät tunnetusti pärjää, vaikka poikkeuksia toki varsinkin kuntatasolla on.

Tuoreempien poliitikkojen — vaikkapa vasta edellisissä kuntavaaleissa ehdolle lähteneiden — on vielä helppoa kertoa äänestäjilleen todellisista arvoistaan, erityisesti koska kuntatasolla äänestetään enemmän henkilöä kuin puoluetta. Ne, jotka eivät vaaleissa päässeet läpi, ovatkin ehkä jääneet ulos juuri väärän puolueen valittuaan. On sanomattakin selvää, että omakin valintani olisi ollut haastava väärän puolueen listoilta.

Uskonkin, että vuoden 2017 kuntavaaleissa ensi kertaa ehdolla olleilla on vielä mahdollisuus vaihtaa siihen puolueeseen, joka tuntuu omalta — oli sitten valtuutettu, varalla tai kokonaan ulos jäänyt.

On hyvä huomioida, että asioiden muuttaminen oman ajatusmaailmansa mukaiseksi ei väärän puolueen jäsenenä kerta kaikkiaan onnistu. Jos huomaat usein, että toisen puolueen edustaja puhuu juuri niin kuin sinä ajattelet, mutta et voi tuoda samaa näkökulmaa julki omassa puolueessasi, vaihda ihmeessä toiseen. Älä jää puolueesi vangiksi.

Sheikki Laakso, kansanedustaja (ps.), Kouvola

Luetuimmat

Kommentoidut