Lukijalta: Xamkista valmistuneet ovat sijoittuneet hyvin omiin maakuntiin

Kahden maakunnan yhteinen korkeakoulu Xamk tarjoaa monipuoliset koulutus- ja työllistymismahdollisuudet. Myös opiskelu työn ohessa on mahdollista. Hakukelpoisia niin ammattikorkeakouluihin kuin yliopistoihin ovat pääsääntöisesti ylioppilastutkinnon tai ammatillisen 2. asteen tutkinnon suorittaneet. Xamkissa noin puolet vuonna 2018 opiskelupaikan vastaanottaneista on ylioppilaita.

Uudella lukiolailla on uudistettu lukiokoulutuksen rakennetta ja pyritty edistämään lukioiden, korkeakoulujen ja työelämän välistä yhteistyötä. Xamk voi toimia lukiolaisille hyvänä kurkistuspaikkana korkeakouluun ja sillanrakentajana työelämään. Xamk myös edesauttaa jatkoväyläopinnoilla motivoituneiden ammatillisen 2. asteen opiskelijoiden hakeutumista tutkinto-opiskelijoiksi ammattikorkeakouluun.

Xamk voi toimia lukiolaisille hyvänä kurkistuspaikkana korkeakouluun ja sillanrakentajana työelämään.

Xamk tarjoaa AMK-tutkinnon suorittaneille hyvät mahdollisuudet kohottaa tutkintotaso maisteritasoiseksi ylemmäksi AMK-tutkinnoksi. Jatko-opinnot yliopistoissa ovat myös mahdollisia. Xamk on selkeyttänyt yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa tekniikan AMK-tutkinnon suorittaneiden mahdolliset polut Xamkista yliopiston 2-vuotisiin maisteriohjelmiin. Taustalla on Xamkin ja Aalto-yliopiston välinen strateginen kumppanuussopimus. Ylemmistä AMK-tutkinnoista puolestaan on mahdollisuus jatkaa yliopistojen tohtoriopintoihin.

Xamkista valmistuneet ovat sijoittuneet hyvin omiin maakuntiin. Viimeisimpien saatavilla olevien tilastojen mukaan Etelä-Savossa tutkinnon suorittaneista omaan maakuntaan on työllistynyt 42 prosenttia ja Kymenlaaksoon vastaavasti 54. Huolen aiheena sen sijaan on, miten maakunnat vetävät kaikkia yliopisto- ja AMK-tutkinnon suorittaneita. Uusimaa on houkutellut peräti 38 prosenttia, Pirkanmaa noin yhdeksän ja Varsinais-Suomi kahdeksan prosenttia kaikista korkeakoulutetuista. Niin Etelä-Savoon, Kymenlaaksoon kuin Etelä-Karjalaankin on sijoittunut noin kaksi prosenttia. Uusimaa on vetänyt Kymenlaaksosta AMK-tutkinnon suorittaneita 24 ja Etelä-Savosta 14 prosenttia..

Mirja Toikka, varatoimitusjohtaja, vararehtori, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk)

Luetuimmat

Kommentoidut