Lukijalta: Itäratapäätöksessä haluttiin tukea varsin kapea-alaista ja marginaalista vaihtoehtoa, kirjoittaa Kotkan kaupunginvaltuutettu Pekka Posti

Koko maan elinkeinoelämän hyötyminen, uuden ison työmarkkina-alueen liittäminen pääkaupunkiseutuun ja ilmastoystävällisen matkustamisen lisääntyminen eivät olleet riittäviä perusteita, kun hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta teki päätöksen tukea Porvoo–Kouvola-itäratavaihtoehtoa.

Matkustajaliikenne ja sen nopeutuminen oli päätöksen painavin peruste. Tärkeä asia sekin, mutta nyt haluttiin tukea koko Suomen kannalta varsin kapea-alaista ja marginaalista vaihtoehtoa.

Ihmetystä väkisinkin herättää maakuntamme pohjois- ja eteläpään yhteistyön puute. Ongelma ei ole uusi ja varsin monessa asiassa tuntuu löytyvän väännettävää. Oman edun puolustaminen ennen yhteistä etua on tärkeintä. Samalla kuitenkin tiedetään, että oikeusasteiden linjaamat päätökset riita-asioissa eivät koskaan lisää keskinäistä luottamusta ja yhteistyötä.

Viimeisin näkemysero koskee ratalinjausta. Vain muutaman minuutin tähden Kouvola oli valmis unohtamaan maakunnallisen yhteistyön ja mahdollisuuden saada yhdessä vielä jotain parempaa. Etelän haave rantaradan toteutumisesta oli varmasti myös Kouvolassa vuosien varrella huomattu. Samalla tavalla myös Kotkassa tiedetään Kouvolan haaveesta saada moottoritieyhteys pääkaupunkiin. Onhan Kouvola ainoa iso suomalainen kaupunki, johon ei ole moottoritieyhteyttä.

Verrattaessa kaupungin, kaupunkilaisten ja monien yrittäjien etua vaihtoehtoihin, jotka ovat joko 10 minuuttia nopeampi junayhteys tai moottoritieyhteys pääkaupunkiseudulle, voittavaa vaihtoehtoa tuskin tarvitsee arvata.

Yhteisesti tätäkin hanketta maakunnallisesti ajaen olisi moottoritieyhteys Kouvolaan suurella todennäköisyydellä toteutunut ennen itärataa tai rantarataa. Moottoritiehankkeen ajamista yhdessä Kouvolalle eräissä keskusteluissa tarjottiin, mutta se halusi olla mieluimmin takimmaisen Itä-Suomen vietävissä.

Harmittaa suuresti, että kun kerrankin olisi ollut tarjolla molemmille jotakin hyvää, niin kaikki maakunnan päättäjät eivät näe kokonaisuutta.

Narulla on vaikea työntää.

Pekka Posti (sd.)

Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen