Lukijalta: Kouvolan kallis imagonkohotus

Kari Taskinen (kok.) käsitteli kirjoituksessaan (KS 10.7.) ”kalliiksi” tulevaa imagonkohotusta Kimolan kanavan myötä. Näkisin, että Kouvolan imagonkohotuksen kalleus lähti pitkälti kuntaliitoksen myötä.

Kaikki ne investoinnit, jotka eivät ole suoranaisessa kosketuksessa Kouvolan ydinkeskustan kehittämiseen, eli joilla ei ole suoranaista yhteyttä Manskin elävöitymisen kanssa, ovat usealle entisen pikku Kouvolan päättäjälle suorastaan myrkkyä. Uskon asian olevan päinvastoin, eli ne hankkeet, joilla on pyritty vahvistamaan entisen Kouvolan keskustan elävöitymistä ja kohottamaan sen kautta nykyisen Kouvolan imagoa, ovat tulleet kuntalaisille varsin kalliiksi.

Kouvola hakee varsin poikkeuksellisilla keinoilla keskustan imagon kohottamista, rakentamalla Suomen kalleinta maantietä, hintaan miljoona euroa sadalta metriltä. Eli tienpätkä tulee maksamaan noin 7 miljoonaa euroa. Voihan hankkeen taustalla olla matkailun kehittäminen, jolla houkutellaan Manskille matkailijoita tutustumaan Suomen älyttömimpään ja kalleimpaan tiehankkeeseen.

Hanketta markkinoitiin aikoinaan valtuustolle 700 000 euron hankkeena. Näitä kustannuslaskelmien kukkasia on Kouvolassa useita. Esimerkiksi Tornionmäen ammattikoulun kampusta valtuustolle markkinoitiin aikanaan 7 miljoonan euron hankkeena. Todellisuudessa hankkeen lopullinen hintalappu oli 30 miljoonaa. Joten en näe minkäänlaisia perusteita sille arvostelulle, missä viitataan kustannuksiin Kimolan kanavan kohdalla ja sen vaikutukseen Kouvolan talouteen.

Jyrki Lindberg (KS 19.7.) ihmetteli, mikä virasto vastaa kaupungilla asukkaiden viihtyvyydestä. Näkisin kysymykseen sisältyvän ajatus, onko tällä hetkellä maankäytön suunnittelu ja toteuttaminen Kouvolassa ammattitaitoisten ihmisten käsissä. Mielestäni ei ole ollut, eikä ole nytkään, jos parhaaksi rakennuspaikaksi tekninen virasto esittää suota, jota muualla Suomessa vihreät suojelevat arvokkaana luontokohteena. Vedoten vesilain kohtaan noro.

En ole täysin varma, kuka mistäkin vastaa. Byrokratia on joskus käsittämätöntä. Kun päätöksen perusteena on poliittinen sopimus, vastaako silloin kukaan mistään? Vastuu viime kädessä kuitenkin siirtyy kuntalaisille, jotka maksavat kaiken veroina, taksoina ja kallistuneina asumiskustannuksina.

Joten teknisen viraston kohdalla on yhtyminen sanontaan, että kokit peittävät virheensä kermalla, lääkärit lakanalla ja tekninen virasto selittämällä.

Anssi Tähtinen

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat