Lukijalta: Puoluepolitiikka tuhoaa demokratian

”Valtuuston kokous kertoo surullista tarinaa Kouvolan päätöksentekokulttuurista. Asioista ei pystytä sopimaan puolueiden kesken.” Tämä päätoimittajan toteamus (KS 18.11.) toivottavasti avaa oven keskustelulle Kouvolan politiikan uudistamiseksi.

Yleisen käsityksen mukaan puolueet ovat välttämättömiä yhteisten asioiden hoitamiselle. Käsitys on vanhentunut. Suuri osa nykyisistä puolueista tai niiden suorista edeltäjistä perustettiin yli 100 vuotta sitten luokkayhteiskuntaan, jota ei enää ole.

Mikä ideologinen ero muka vaikuttaa Kouvolan asioiden hoidossa vaikkapa SDP:n, kokoomuksen ja keskustan kohdalla? Ideologisia eroja löytyy enää puoluetoimistojen pölyä keräävissä puolueohjelmissa, jos niissäkään. Puolueista on tullut dinosauruksia, joiden ainoa aate on vallan keskittäminen ja oman aseman varmistaminen. Koska puolue on vallan keskittämisen väline, se lisäksi mahdollistaa korruption.

Kaupunginvaltuustossa puolueryhmä muodostaa blokin, jossa rivijäsenen on vaikea päästä yhteistyöhön eri puolueblokkeja edustavien kanssa. Spontaania yhteistyötä ei synny. Kaikesta vähänkään tärkeästä päättää puoluejohto.

Puoluepoliittinen päätöksenteko tuhoaa aidon demokratian, johon kuri ja pakkovalta eivät saisi kuulua. Valtuuston jäykkä poliittinen rakenne ei tuota joustavaa valtuustotyöskentelyä.

Päätöksenteon joustavuus voi löytyä vain puolueisiin sitoutumattomasta päätöksenteosta. Se mahdollistaa yksilö- ja tilannekohtaisen yhteistyön luonnollisena ja pysyvänä toimintamallina.

Ei ihme, että Kouvolan puolueryhmät hajoavat vuosi vuodelta herkemmin. Johtajat yrittävät tiukentaa ryhmäkuria, mutta se vain lisää kapinahenkeä. Jos kuria löysätään, niin kapinahenki kyllä vähenee, mutta samalla puolue alkaa muistuttaa enemmän sitoutumattomien ryhmää kuin puoluetta. Itse asiassa juuri se onkin luonnollinen ja toivottava kehityssuunta

Monet merkit viittaavat siihen, että puoluepolitiikan aika on loppumassa. Ideaalitilanteessa valtuustossa on vain itsenäisiä päättäjiä ja asiakohtaisia ryhmittymiä.

Jouni Suninen

Kaupunginvaltuutettu (Suur-Kouvolan sitoutumattomat ry)

Luetuimmat