Pääkirjoitus: Työmarkkinariitely uhkaa vauhdittaa talouden alamäkeä

Kiistan mittaluokkaan nähden massiiviset tukilakot näyttävät pistäneen vihdoin vipinää Postin työkiistan selvittelyyn. Eri medioiden mukaan ratkaisu oli maanantaina jo lähellä, vaikka tarkkoja tietoja asiasta ei illalla vielä ollutkaan.

Hyvä, jos Postin jumi pian laukeaa. Työmarkkinatilanne kokonaisuutena näyttää kuitenkin ajautuvan sykkyrään. Sunnuntaina kariutuvat maan talouden kannalta kriittiset Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton neuvottelut.

Jos postilakko on sotkenut ihmisten arkea ja yritysten toimintaa, teollisuutta uhkaava taistelu on aivan eri mittaluokassa.

Teollisuusliitto ilmoitti aloittavansa 9. joulukuuta lakot, jotka koskevat 35 000:ta työntekijää ja peräti 180:aa yritystä. Samaan aikaan teollisuutta uhkaavat ammattiliitto Pron ja ylempiä toimihenkilöitä edustavan YTN:n lakot. Jos kaikki työtaistelut realisoituvat, itsenäisyyspäivän juhlista arkeen palaavassa Suomessa on lakossa noin satatuhatta työntekijää.

Lakkojen vaikutus olisi laaja. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) johtaman hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyys 75 prosenttiin. Jos tavoite ei toteudu, julkisen talouden pohja rapautuu. Se taas tietää ikäviä asioita, kuten palvelujen karsimista, yt-neuvotteluja ja töiden vähenemistä.

Rinteen edeltäjä Juha Sipilä (kesk.) sai moitteita siitä, että hallituksen kätilöimä kilpailukykysopimus tulehdutti työmarkkinoita. Kiky hiertää nytkin neuvottelupöydissä, mutta se ei ole päällimmäinen syy pattitilanteeseen.

Ongelmana neuvotteluissa on, että käsitys maailmantalouden epävarmasta tilanteesta ja työn muuttumisesta lähitulevaisuudessa on kovin erilainen eri puolilla pöytiä. Siksi työmarkkinariitely uhkaa paisua ja suistaa koko maan taloutta ennakoitua pahempaan syöksyyn.

Edelleen pitäisi muistaa sekin, että poliitikkojen on syytä pysyä kaukana tes-pöydistä.

Luetuimmat

Kommentoidut