Pääkirjoitus: Festivaalit tuovat lisää vetovoimaa kaupunkiin

Heinäkuun ensimmäisen viikon uutisointi on tapahtumajärjestäjän näkökulmasta innostava. Iskelmä-festivaali Himoksella teki yleisöennätyksensä, Tuska Helsingissä samoin.

Provinssiin Seinäjoelle vaelsi 73 000 musiikinnälkäistä, Turun keskiaikaisille markkinoille 136 000 kävijää. Satatonnareita on muitakin, esimerkiksi tämän viikonlopun Ruisrock on ennakkoon loppuunmyyty.

Suomalaiset rakastavat kulttuuritapahtumia ja -festivaaleja, ja niitä järjestetään kesäaikaan paljon. Tapahtumia on jokaiseen makuun ja kynnys osallistumiseen yleensä melko matala.

Hienoa kesätapahtumissa on, että ne mahdollistavat erilaisten väestöryhmien osallisuutta taiteen ja kulttuurin kokemiseen.

Kouvolassa perinteisten rockfestivaalien vastapainoksi järjestetään muun muassa poikkitaiteellinen Vuohijärvi soi -tapahtuma sekä ensimmäiset kirjamessut.

Kävijämäärästä riippumatta jokainen kesätapahtuma on paikkakunnalleen tärkeä. Kunnan rooli tapahtuman onnistumisessa on merkittävä, muutenkin kuin mahdollisen taloudellisen avustuksen myötä. Jokainen kesälomallaan kotimaassa reissannut tietää, että toimivassa ja viihtyisässä kunnassa on mukavinta vierailla.

Vähintä, mitä matkailijana kohteessa odottaa, ovat selkeät opasteet. Huomionsa kiinnittää myös ympäristön siisteyteen ja palveluiden toimivuuteen. Kun niihin panostetaan, on pienelläkin tapahtumalla mahdollisuus lisätä paikkakunnan vetovoimaa ja tunnettuutta.