Pääkirjoitus: Tonttitilanne hyvä, työpaikkojen määrä murheena

Kouvolan kaupungilla on tällä hetkellä tarjottavana noin 300 tonttia omakotirakentajille.

Tarjontaa on tällä hetkellä kysyntää enemmän, sillä edellisinä vuosina on myyty tai vuokrattu keskimäärin 50 tonttia vuodessa. Viime vuonna määrä oli vain parinkymmenen hujakoilla.

Vaikka kysynnässä ei näy vilkastumisen merkkejä, on hyvä, että kaupunki ei ainakaan joudu myymään ei-oota potentiaalisille uusille asukkaille.

Vaikka tonttien yhdyskuntarakenteen rakentaminen maksaa ja pahimmillaan investointi jää turhaksi, kannattaa sijoitus tehdä.

Viime vuonna uusien pientalojen määrää nosti Korialla järjestetyt asuntomessut. Rakentaminen keskittyikin pitkälti Pioneeripuistoon.

Tänä ja ensi vuonna Kouvolaan tulee tarjolle 48 uutta pientalotonttia. Tontteja tulee kolmelle alueelle: Kuusankosken Itä-Naukioon, Lehtomäen Kalalammelle ja keskustan Haanojanpihalle.

Vaihtoehtoja siis riittää. Tonttien määrä ja sijainti eivät kuitenkaan ole ratkaisevia asioita.

Kuten tekninen johtaja Hannu Tylli torstain Kouvolan Sanomissa totesi, ratkaisevin asia uusien asukkaiden houkuttelemisessa on uusien työpaikkojen luominen.

Vasta kun Kouvolan seudulla on tarjottavanaan mainion asuinpaikan lisäksi työpaikkoja, surkealta näyttävän väestökehityksen kääntämiseen alkaa olla eväitä.

Tonttitarjonta on sillä tasolla, että jos käänne tapahtuu, kaupunki ei jää housut nilkoissa ihmettelemään kasvanutta kysyntää.

Kaupungilla on tällöin vastaukset valmiina. Niin kuin pitääkin.

Janne Rönkkö

janne.ronkko@kouvolansanomat.fi