Pääkirjoitus: Turun terrori-isku ei ole saanut seuraajia

Tänään lauantaina tulee kuluneeksi vuosi Turun terrori-iskusta, jossa marokkolaismies surmasi kaksi ja haavoitti kahdeksaa ihmistä. Iskun tekijä Abderrahman Bouanane tuomittiin elinkautiseen vankeuteen terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista ja murhan yrityksistä.

Bouananen puukkohyökkäys oli ensimmäinen moderni terrori-isku Suomessa. Vuosi sitten sen pelättiin olevan merkki Suomenkin joutumisesta kansainvälisten terroristien kohdelistalle ja ennustavan muitakin hyökkäyksiä. Näin ei kuitenkaan onneksi ole käynyt. Uusia iskuja ei ole tehty.

Terrorismin torjunnasta vastaavan Suojelupoliisin viestintäasiantuntija Verna Leinonen sanoo Turun Sanomien haastattelussa turvallisuustilanteen olevan samalla tasolla kuin ennen iskua vuosi sitten. Tason nostaminen vaatisi sitä, että Suomeen kohdistuisi konkreettinen terrori-iskun uhka. Turussa järjestetään tänään kaksikin vuosipäivään liittyvää mielenosoitusta. Poliisi on lisännyt varautumistaan, mutta uuteen iskuun ei uskota.

Suomen varjeltuminen uusilta hyökkäyksiltä voi johtua monestakin syystä. Tämän hallituksen aikana Suojelupoliisin määrärahoja on kasvatettu ja henkilöstöä lisätty. Vuoden lopussa henkilöstömäärä nousee neljäänsataan. Lisäyksen ansiosta Supo on pystynyt tehostamaan sellaisten henkilöiden seurantaa, joiden on syytä epäillä edistävän aktiivisesti terrorismia Suomessa.

Toisaalta voi olla myös niin, että Bouanane tapauksessa kyse oli yksittäisestä rikoksesta, eikä sillä oikeasti ollut yhteyttä kansainväliseen terrorismiin. Isiskään ei ottanut tekoa nimiinsä, mikä saattoi myös johtua tekijän jäämisestä henkiin.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat