Pääkirjoitus: Sähkön hinta on suuri mysteeri

Sähkölasku on yksi niistä asioista, joita tulkitessa kuluttajan hermot joutuvat kovalle rasitukselle.

Kuluttajaa turhauttaa ennen kaikkea se, että laskun osista hän pystyy vaikuttamaan jonkin verran vain sähköenergian hintaan. Siirtohintoihin saati veroihin sähkönkäyttäjällä ei ole mitään sananvaltaa.

Sähkön siirtoyhtiö on automaattisesti oman alueen verkkoyhtiö. Kouvolan seudulla se on pääasiassa KSS Verkko, Kymenlaakson Sähkön toimialueella taas Kymenlaakson Sähköverkko oy.

Kuluttaja maksaa sähkölaskussaan niin sähköveroa kuin arvonlisäveroa. Jotta asia olisi tarpeeksi monimutkainen, sähkön valmisteverosta ja huoltovarmuusmaksusta koostuvasta sähköverosta maksetaan varmuuden vuoksi vielä arvonlisäveroa.

Veron maksaminen verosta on monen suomalaisen mielestä perusteetonta.

Verottajalla on luonnollisesti valtuutus toimia näin, mutta tuplaverotukselle on vaikea löytää muuta perustelua kuin lisäeurojen kuppaaminen tavalla tai toisella.

Kymmenisen vuotta sitten sähköenergian osuus laskun loppusummasta oli suurin piirtein puolet. Nyt energian osuus on noin kolmasosa.

Kuluttajan mahdollisuus vaikuttaa kilpailuttamalla sähkölaskunsa suuruuteen on viimeisten vuosien aikana heikentynyt merkittävästi. Kilpailutus toki kannattaa aina tehdä.

Usein on niin, että energiayhtiöiden toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat kaikista kalleimpia. Esimerkiksi kahden vuoden määräaikaiset sopimukset saa yleensä halvemmalla. Jos hinta ei miellytä kahden vuoden jälkeen, sopimuksen voi panna uusiksi.

Kohonneita hintoja perustellaan yleensä Pohjoismaiden heikolla vesitilanteella.

Kun vettä tulee kaatamalla, sekään ei Suomea auta. Silloin paikoillaan pysyviä hintoja perustellaan Pohjoismaiden sähköverkon heikolla siirtokyvyllä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut