Pääkirjoitus: Pikavippien aiheuttamat ongelmat lisääntyvät – Toiminnan sääntely pitäisi saada kuntoon pikaisesti

Kuluttaja-asiamiehen mukaan pikavippeihin liittyvät ongelmat ovat pahentuneet. Kyse ei ole uudesta ilmiöstä, mutta asian korjaaminen on edennyt verkkaisesti. Sääntelyä on vuosien mittaan toki lisätty, mutta alan toimijat ovat äkkiä keksineet keinot sääntöjen kiertämiseen.

Pari viikkoa sitten Kuluttajaliitto esitti omat ehdotuksensa tilanteen parantamiseksi. Liitto muun muassa ehdottaa korkokaton laajentamista koskemaan kaikensuuruisia lainoja ja mainonnan kieltämistä. Lisäksi liitto vaatii luotonantajille kovia seuraamuksia sääntöjen rikkomisesta sekä kaikkien kuluttajaluottojen ottamista sääntelyn piiriin.

Kun pikavippejä maksetaan pois uusilla, kierre on äkkiä valmis.

Kuluttaja-asiamies on vaatinut vastaavankaltaisia tiukennuksia, ja asiasta on vetämässä myös lakialoite. Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) on kertonut linjaavansa asian jatkovalmistelua vielä tänä vuonna.

Suomalaisten velkaantuminen, maksuhäiriömerkinnät ja velkaongelmat ovat kasvaneet. Pikavipit eivät ole tässä ainoa tai edes suurin syy, mutta usein ne pahentavat ongelmaa. Kun pikavippejä maksetaan pois uusilla, kierre on äkkiä valmis. Nokkelat yhtiöt ovat jopa kehittäneet pikavippien järjestelyvippejä, joissa summat voivat liikkua viisinumeroisissa luvuissa.

Pikavippien kovien korkojen ja riskien pitäisi olla kuluttajien tiedossa. Silti niitä otetaan. Tässä syynä on paitsi aggressiivinen markkinointi myös se, että monelle ihmiselle pikavippi on ainoa mahdollisuus lainansaantiin.

Yhtenä keinona kansalaisten velkaongelmien suitsimiseen on usein esitetty niin sanottua positiivista luottorekisteriä. Ylen kesällä tekemän kyselyn mukaan myös eduskunnassa asiaan suhtaudutaan myönteisesti. Tätäkin vaihtoehtoa kannattaisi vakavasti harkita.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.